PELASTETAAN VANHAT TALOT!

"Vanhat talot ovat mittaamattoman arvokkaita, eikä kerran menetettyä saa koskaan takaisin!

Omaksi elämäntehtäväkseni olen valinnut vanhojen talojen puolesta puhumisen. Jokainen vanha talo kätkee sisäänsä iloja ja suruja, toiveita ja unelmia, salaisuuksia ja toteutuneita tarinoita. 

Vanha talo on myös koti - sekä menneille, nykyisille että hyvin hoidettuna myös tuleville sukupolville. Parhaiten pystyn auttamaan vanhoja taloja auttamalla niiden kunnostajia! Vanhojen hirsikehikoiden välitystä, vanhoja ja uusia rakennustarvikkeita ja Osaaja -rekisteri vanhoihin taloihin erikoistuneista ammattilaisista. Niitä pystymme tarjoamaan yritystemme Metsänkylän Navetan ja Domus Classican kautta.

Jokainen pelastettu talo on kulttuuriteko!"

 

t. Pia Kuurma, rakennushistorioitsija FM

PELASTETAAN VANHAT TALOT -ryhmä Facebookissa

21.6.2025
 

Facebookista voi olla montaa mieltä, mutta ilman sen tarjoamaa mahdollisuutta samanhenkisten ihmisten ryhmäytymiseen voisi elämä monelle olla paljon yksinäisempää. En ole aktiivinen somettaja, vaan tärkeämmäksi olen kokenut ryhmän Pelastetaan vanhat talot!, jota olen nyt ylläpitänyt reilut 12 vuotta. Ryhmän jäsenet ovat kiinnostuneita vanhoista taloista - joku asuu sellaisessa ja joutuu väkisinkin tekemään kunnostustöitä, toinen haaveilee sellaisesta ja sen kunnostamisesta ja kolmas vain ihailee sellaisia. Meitä on paljon, ja tällä hetkellä ryhmässä alkaa olla jäseniä jo keskikokoisen suomalaisen kaupungin verran. Ryhmän keskiössä ovat kinkkiset rakentamiseen liittyvät pulmat, jotka ovat keskeyttäneet työn kahvitauon ajaksi. Vastaajien argumentointi poukkoilee hyvinkin laidasta laitaan - ja lopuksi sopivin ratkaisu löytyy jostain keskeltä. Sitä on demokratia.

Ryhmän jäseniä on nyt paljon ja tasalukuun päästään tämän kesän aikana. Mietinkin tässä, mitä tuo määrä voisi saada aikaiseksi, jos haluaisimme vaikuttaa jollain tavalla vanhan rakennuskantamme kohtaloon Suomessa. Yli 100 vuotta vanhoja rakennuksia on Suomessa vain 5 % kaikista rakennuksista - se on vähän. Määrä pienenee jatkuvasti, kun muuttovirta on kohti kaupunkeja ja tonttimaata tarvitaan kipeästi. Isoille tonteille rakennettujen huviloiden tilalle rakennetaan monen perheen rivitaloja. Toisaalla vanhoja rakennuksia hylätään muuttotappiokunnissa, kun ostajaa talolle ei löydy. Eikä aikaakaan, kun kylmilleen jätetyt rakennukset luokitellaan myynti-ilmoituksissa "purkukuntoisiksi", jolloin pelotellaan pois hekin, jotka muuten haluaisivatkin herättää uinuvan ruususen henkiin. Synkkää maalailua, sanoisi joku. Mitä voisimme ryhmällä tehdä juhlavuoden kunniaksi? Saisimmeko aikaan sen, että rakennustarkastajat kunnissa höristäisivät korviaan, kun haetaan vanhan talon purkulupaa ja pohtisivat asiaa kerran jos toisenkin? Edes sen, että purkulupa ja rakennuslupa toimitettaisiin hakijalle eri aikaan? Näin rakentajalle jäisi aikaa kierrättää vanhat rakennusosat uudelleenkäyttöön. Saisimmeko jäteasemat käsittelemään kierrätettäviä rakennustarvikkeita jotenkin toisin kuin vain materiaalina? Vanhat ovet ja ikkunat ovat kulttuuriperintöämme, jota ei saisi hävittää muun jätteen mukana. Näitä mietin, kun ryhmän jäsenmäärä alkaa olla pian 100 000 intohimoista vanhojen talojen pelastajaa.

ALPAKOITA JA RAKENNUSTARVIKKEITA?

1.11.2024

Domus Classican koti on syvässä Hämeessä vanhalla maatilalla, jossa asutusta on ollut Hattulan kirkon kirjojen mukaan jo vuonna 1453. Suurin osa tilan rakennuksista on 1800 -luvun alusta. Domuksen myymälä on vanhassa työntekijöiden asuintalossa, jossa aikoinaan asusti kuusi perhettä. Yli satavuotiaan talon nimi on ollut vuosikymmeniä Kasarmi – johtuen oletettavasti punatiilisestä ulkonäöstään, joka on hyvin samantyylinen kuin samaan aikaan rakennetuissa Hämeenlinnan vanhoissa kasarmirakennuksissa. Kesäisin tilan navetassa toimii Metsänkylän Navetta vanhoine rakennustarvikkeineen ja Kahvila Leivintupa taas on löytänyt kotinsa vanhasta yhdistetystä leipomosta ja saunasta. Pikku hiljaa muillekin rakennuksille on löydetty käyttöä asuntoina tai eläinten suojina.

Rakennustarvikkeiden ja kahvilan lisäksi elämään kuuluu paljon muutakin; eläimiä aaseista lampaisiin, kiinteistöjen ylläpitoa ja maanviljelyä. Ja ne alpakat? Niitä Metsänkylässä on ollut jo kaksikymmentä vuotta. Työkavereina, laitumien hoitajina ja muuten vain hyvän mielen tuojina.
 

ÄLÄ TEE LIIKAA

22.2.2024

Pelastetaan vanhoja taloja – siitä Navetta aikoinaan syntyi. Mitä pelastaminen sitten oikeasti onkaan? Joku kokee sen ennallistamisena siihen, mitä on joskus ollut. Toinen vaali talon tätä hetkeä ja kolmannelle pelastaminen on totaalista uusimista niin, että vanhaa ei jää näkymään enää metrin listanpätkän vertaa. Monella meistä on etuoikeus asua talossa, joka on ollut olemassa paljon ennen syntymäämme ja joka toivon mukaan on elinvoimainen vielä pois lähdettyämme. Olemme siis vain vierailulla ja jos sen ymmärrämme, teemme muutostöitä talon ehdoilla ja ajattelemme tehdessä talon parasta. Asian voisi kääntää niinkin, että vanha talo vapauttaa liiasta tekemisestä. Kun vain pitää huolen, että vesi ei pääse tekemään talossa vahinkoa, pääsee jo melko pitkälle. Lohdullista on sekin, että mitä vähemmän vanhaan taloon on vuosikymmenten saatossa tehty, sitä suuremmalla todennäköisyydellä talo on hyvässä kunnossa ja terveellinen asukkailleen. 

HYVÄLLÄ TAI HUONOLLA JALALLA

7.3.2023

On olemassa Rakennusprojektien Henki, joka on joko hyvä tai huono. Isommat ja pienemmät projektit alkavat joko hyvällä tai huonolla jalalla – ja sillä mennään loppuun asti. Joillakin rakennustyömailla kaikki sujuu. Putkarit ja sähkärit ovat hyviä tyyppejä; tulevat ajoissa paikalle, tekevät hyvää jälkeä ja lopettavatkin ajallaan. Umpinaisen seinän takaa löytyy juuri siivouskomeroksi sopiva tila vanhoine oviaukkoineen, vanhat putkitukset ovat helposti otettavissa uudelleen käyttöön, huonejärjestys saadaan – kappas vaan - muutettua helposti toivotuksi - ja taloyhtiön hallitus on muutoksille ymmärtäväinen ja kannustava. Maalisävyt löytyvät melkein itsestään ja valaistus onnistuu ensimmäisellä kerralla. Näin kävi Tampereen uuden liikkeemme remontin kanssa. Liike on nyt ollut avoinna kaksi kuukautta ja edelleenkin ihmettelen, miten vaivattomasti kaikki sujui. Aina ei näin käy, vaan alusta lähtien asiat hoituvat töksähdellen. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana – hyvien tähtien alla!

JOTAIN OLISI TEHTÄVÄ!

24.2.2023

Syksyllä tulee 20 vuotta siitä, kun perustin Metsänkylän Navetan. Muistan sen siitä, että nuorin tyttäreni täyttää keväällä 20. Vanhin tyttäristäni oli silloin vuonna 2003 kolmevuotias, ja välissä oli vielä poikakin. Navetta oli avoinna vain sunnuntaisin ja kolmen tunnin verran, koska silloin isä oli kotona. Sama aikataulu pätee edelleen, vaikka vain nuorin lapsista asuu enää kotona.

Navetta syntyi, koska minua suretti vanhojen hienojen ovien ja ikkunoiden kohtalo. Joku oli käyttänyt niiden tekemiseen paljon aikaa ja vaivaa – ja silloin niitä näkyi kasoittain jätelavoilla. Tilanne ei ole muuttunut. Meidän jälkeemme ei ole tullut juurikaan uusia toimijoita ja edelleen meitä soitetaan apuun satojen kilometrien päästä. Eihän siinä ole järkeä, mutta järkeä olisi siinä, että pisteitä olisi ympäri Suomea niin, että niiden pelastaminen olisi helpompaa - vaikka itselle ei olisikaan käyttöä.

Meidän toimintamme Navetan osalta on pientä. Viiden vuoden päästä aloittamisesta syntyi Domus Classica, joka vie nyt ison osan työpäivästä.  Juhlavuoden kunniaksi ajattelin kuitenkin olla hieman äänekkäämpi tämän asian puolesta. Kuntien on otettava paremmin haltuunsa uudelleen käytettävissä olevien rakennusosien kierrätys. Niin sanoo jo lakikin – tavoitteeksi on asetettu 70 % rakennus- ja purkujätteen hyödyntäminen uusiokäyttöön. Ja tämä oli vuoteen 2020 mennessä. Onko teillä ehdotuksia?

BLACK FRIDAY

24.11.2021

Mitä tähän olisi sanottavaa? Joka vuosi, kun Black Friday -mainonta alkaa, nousee myös kiukkukäyräni. Tiedän, istun monella jakkaralla. Olen humanisti, joka yrittää kaikin voimin perehtyä vanhojen talojen pelastamiseen, mutta samalla myös yrittäjä, jolla on töissä useita ihmisiä. Jälkimmäinen saa aikaan sen, että myös rahaa on ajateltava. Humanisti minussa ei mitenkään kestä sitä, että tavaraa tyrkytetään agressiivisesti, kuten sitä Black Fridayn mainonnan yhteydessä tehdään. Kuin tyhjästä on ilmestynyt kauppapäivä, jolloin räikeimmillään ostetaan, kun halvalla saa. Toisaalla hitaalla, mutta varmalla noususuhdanteella pyritään siihen, että ostetaan vain tarpeeseen ja aikaa kestäviä tuotteita, jotka täydellisessä maailmassa on myös tuotettu eettisesti. 

Luonto-Liiton Älä osta mitään -päivä on hyvä vastaisku Mustalle Perjantaille. Se haastaa meidät pohtimaan kulutuspäätöksiämme ja niiden vaikutusta ympäristöön. Korjaa, kierrätä, lainaa ja vuokraa - kaikkea ei tarvitse omistaa. 

EI LÖYDY PELLAVAÖLJYMAALIN VOITTANUTTA! 

2.11.2021

Pellavaöljymaalin voittanutta pintakäsittelyainetta ei löydy! Maali sopii sekä puulle, kivelle, metallille, laastille - sisään ja ulos. Puupinta voi olla seinää, kattoa, lattiaa - panelia tai pinkopahvia. Mitä vain. Ekologista maali on siksikin, että maalikpurkkeja ei kerry kaappeihin turhaa. Pohjamaalikin tehdään perusmaalista pellavaöljyllä laimentamalla. Jos purkkeja hyllyihin kertyykin, johtuu se ainoastaan siitä, että eri sävyjä on runsaasti. Toki niitä saa tehtyä helposti itsekin eri sävyjä keskenään sekoittamalla. Kaiken muun lisäksi maali säilyy käyttökelpoisena vuodesta toiseen, kun purkki on vain huolella suljettu.

Ihmettelen joka kerta perusrautakaupan hyllyillä, että miksi eri laatuja on niin paljon. Olisikohan niin, että vain etiketti on vaihtunut?

KESÄ ON VANHAN TALON OMISTAJALLE KIIREISTÄ AIKAA

8.10.2021

Kesällä ei ehdi pohdiskella. Silloin nikkaroidaan, maalataan, siivotaan varastoja ja hoidetaan pihaa. Jos onnena on olla vanhan talon asukas, rytmittyy vuosi aina samalla tavoin: kesä, syksy, talvi ja kevät edustavat jokainen tiettyä omaa mielentilaansa.

Kesä menee puuhastellessa ohi kuin yksi pitkä vuorokausi. Aamulla heräät mielessäsi monta erilaista työtehtävää, joista ehdit tehdä vain osan. Ennen kuin huomaatkaan, on jo aika järjestää perheelle illallista. Lounas on unohtunut ainakin itseltä, eikä voi kuin toivoa, että muu perhe on keksinyt kaapeista jotain syötävää. Tulee ilta ja hyvä mieli siitä, että on ollut ulkona koko päivän ja valmistakin on ehkä tullut esiteltäväksi puolisolle. Vähintään yhtä tärkeää on ihailla toisen tekosia. 

Syksyllä on aikaa levähtää. Käpertyä sisään takan ääreen, ruokailla pitkän kaavan mukaan ja poltella kynttilöitä. Syksy on aina tervetullut vuodenaika näin syksynä syntyneelle. Harmaus yhdistettynä värikylläiseen puustoon on kauneinta, mitä tiedän.

Vuodenvaihde on taitekohta, jonka jälkeen voi jo alkaa suunnitella kevään ja kesän projekteja. Vielä ollaan sisällä, mutta silti päivän piteneminen antaa lupauksensa. Talvella on aikaa lukea muiden rakentajakollegoiden tekstejä ja ihailla projekteja - oppia ehkä itsekin jotain lisää. 

Jo maaliskuussa voikin jo hyvillä mielin alkaa pihalla touhuamisen. Pensaita voi leikata ja siivota risuja, järjestellä varastoja ja pikku hiljaa nostaa pihakalusteet ulos grillin eteen. Kun maa on edes osin sulanut, ei puuhastelijaa pysäytä mikään. Vauhti vain kiihtyy kohti kesää, jonka jälkeen syksyllä saa taas hyvillä mielin käpertyä sohvan nurkkaan. Mutta vain hetkeksi. 

MITÄ KORONA OPETTAA?

26.4.2021

Moni meistä miettii, mitä kuluneesta vuodesta opimme. Osaammeko arvostaa normaalia arkeamme enemmän, kun elämä taas palautuu normaalimmaksi. Vai palaako? Ovatko sodan kokeneet koskaan oppineet luottamaan siihen, että hyvin tässä käy vai jäikö uhkaavista vuosista jatkuva pelko siitä, että jotain kauheaa on odottamassa nurkan takana?

Aika näyttää, mutta vanhojen talojen suhteen olen luottavainen. Koska kotona työskenteleminen tuli kerralla hyväksyttävämmäksi, eikä kotona viihtyminen enää ollutkaan niin kummallista, ei talojen kuntoon laittamiselle näy loppua. Ei ole väliä sillä, asutko maaseudulla vai kaupungissa - voit kuitenkin tehdä samoja töitä. Ennen kaikkea tämä tarkoittaa toivottavasti myös sitä, että tyhjillään olevat syrjäseutujen talot löytävät pelastajansa ja pelastajat kodin. 

HIRSIKEHIKOIDEN UUSI ELÄMÄ

17.2.2021

Viikottain juttelen hirsikehikon siirrosta innostuneiden asiakkaiden kanssa. Käymme läpi lähinnä aiheeseen liittyviä haasteita ja käytännön asioita, joista teknisemmän puolen taitajat eivät välttämättä tiedä. Seitsemässätoista vuodessa on siirroista ehtinyt kuulla monenlaisia tarinoita. Vaikka matkan varrella olisikin tullut mutkia, on omiin korviini tullut ainoastaan onnistuneita lopputuloksia. Niinhän se on - kun vauva on syntynyt, unohtaa kaiken aiheeseen liittyvän epämukavuuden. Sama pätee oikeastaan mihin tahansa rakennusprojektiin. Kehikon siirrossa aiheeseen sukelletaan pohjamultia myöten. 

Pari vuotta sitten soitteli erityisen innokas siirtäjä ja teki ensimmäisiä haparoivia kysymyksiä aiheesta. Ja kappas, nyt on aiheesta syntynyt kirja! Teos Kehikosta vesikattoon ensimmäinen laatuaan Suomessa ja tarjoaa mitä oivallisinta vertaistukea suunnitteluun ja toteutukseen. Maija Stenvall - kiitos! Moni lukija tulee varmasti olemaan kiitollinen siitä, että kaikkea siirrossa ei tarvitse tehdä yrityksen ja erehdyksen kautta. 

ELÄMÄ VIE JUURI OIKEAAN SUUNTAAN

3.1.2021

Joskus silloin pyrin opiskelemaan sisustusarkkitehdiksi. Pääsin loppuviivoille, mutta en sisään. Onnekseni minut hyväksyttiin yliopistolle lukemaan taidehistoriaa. Silloin laitoksella kiersi slogan, jonka mukaan kaikki epäonnistuneet taiteilijat tulivat sinne. Minulle se oli juuri oikea paikka. Pääsin rauhassa sukeltamaan menneeseen maailmaan, mutta yliopiston monimuotoisuuden johdosta myös aloihin, jotka muuten vain kiinnostivat. Yliopiston lisäksi opiskelin kauppatieteitä ja Teatterikorkeassa tuottajaksi. Yliopisto teki sen, minkä lupasi: tiedonjanoni kasvoi. Myöhemmin olen päässyt kyllä toteuttamaan luovuuttani monien asioiden parissa yrittäjänä. Meillä on neljä myymälää ja kahvila, ja jokaisen suunnittelu on ollut vahvasti omaa käsialaamme. Mikä sen hienompaa kuin nähdä, miten pala palalta mielessä alussa ollut tunnelma syntyy. Fiilistä kuvaa hyvin Erottajan lattian käsittely, joka syntyi neljällä eri värisävyllä kerros kerrokselta. Itselle on tärkeää saada tehdä töitä esteettisessä ympäristössä, mutta kyllä iso osa palkistevuudesta tulee niistä ilmeistä, jotka näen asiakkaidemme silmissä heidän tullessaan meille ensimmäisen kerran. Tunnistan sen saman ilmeen itsessäni, kun astun ravintolaan tai kauppaan, jossa koen, että minua asiakkaana kunnioitetaan niin paljon, että kokemukseni eteen on nähty vaivaa. Metsänkylän Navetan puolella vanhojen tavaroiden puolella järjesteleminen on myös osoitus kunnioituksesta vanhaa käsityötä kohtaan. Opiskeluaikojen mieleenpainuneimpia kokemuksia olivat esinehistorian kurssit, joilla pääsimme tutustumaan Kansallismuseon varastokokoelmiin. Samanlaisia tunteita koen nytkin, kun puran ja putsaan vanhoja ovia ja ikkunoita myymäläämme esille.

Parikymppiselle itselleni kuiskaisin, että odotapas vaan.. 

OSTOKÄYTTÄYTYMINEN MUUTTUU

7.1.2020

Kulutuskäyttäytyminen muuttuu. Seuraan mielenkiinnolla ja täydellä kunnioituksella kolmikymppisten ja sitä nuorempien asiakkaittemme ostosten tekoa. Taustatyö on tehty huolella, tuotteita vertailtu muutenkin kuin vain hinnan perusteella - ja ennen ostopäätöstä kyselllään vielä lisää. Se on vastuullisuutta. Halutaan tehdä hankintoja, jotka kestävät aikaa ja ovat ekologisia. Muutos on ollut suuri. Ns. isot ikäluokat ostivat edullisesti ja paljon, koska niukkojen vuosikymmenten jälkeen kaikkea oli saatavilla. Nyt kaikkea on liikaa ja moni meistä kärsii tavarapaljoudesta. 

Vaikka näin on, ihmettelen silti, miten esim. Black Friday saa järkevätkin kuluttajat riehaantumaan. Emmekö jo ole oppineet ostamaan tarpeeseen?  

KAAKELIUUNIEN JA VÄLIOVIEN KAUPPAAMINEN

12.11.2019

Meille Metsänkylän Navetalle tarjotaan usein vanhoja ovia ja kaakeliuuneja, jotka aiotaan ottaa pois käytöstä vanhoista kerrostaloasunnoista. Keskustelu alkaa usein sillä, että onko soittaja tietoinen siitä, että kyseiset rakennusosat ovat osa asunnon kiinteää sisustusta ja kuuluvat siten taloyhtiölle. Tämä yllättää monesti. Samassa taloyhtiössä saattaa olla hyvinkin asukas, joka haluaisi tehdä asuntoonsa väliseinän ja siihen nimenomaan taloon alunperin suunnitellun oven. Kannattaa siis laittaa ilmoitusta ilmoitustaululle tai soittaa isännöitsijälle, jos muutoksia on suunnitelmissa. Yllätys saattaa nimittäin olla melkoinen, jos taloyhtiö asettaa asukkaalle sakon luvattomasti puretusta (ja myydystä) kaakeliuunista. Näin kävi jokunen vuosi sitten eräässä vanhassa talossa Katajanokalla. Malttia purkuun siis. Joku tuleva asukas saattaa huokailla haikeasti naapurin vanhan kaakeliuunin äärellä.  

MOVABLE HOUSE: VANHA HIRSIKEHIKKO

10.5.2019

Jos tämän päivän perspektiivistä asiaa tutkailisi, voisi sanoa, että kyllä Suomessakin on osattu olla edistyksellisiä jo vuosisatoja sitten. Vanhimmat hirsitalot on rakennettu 500 vuotta sitten ja uskoakseni yhtä kauan kuin taloja rakennettu, on niitä myös siirretty uuteen asuinpaikkaan. Mikäpä sen modernimpaa vielä tänä päivänäkin? 
Metsänkylän Navetan kautta ensimmäiset hirsikehikot siirrettiin vuonna 2004. Teimme ensin numeroinnin ja purun itse, ja varastoimme kehikon omiin varastoihimme. Aika pian totesimme, että järkevintä on numeroida, purkaa ja pystyttää uudelleen saman porukan toimesta. Viidentoista vuoden aikana on hirsirakennusten siirtoja tehty reilut 1000. Joukkoon mahtuu monenlaista taloa - pientä ja suurta. 

Alussa suhtautuminen siirtoon oli museoväen puolelta melkeinpä negatiivista. Talon kuuluu olla siinä ympäristössään, johon se on aikoinaan rakennettu. Näinhän se tietenkin on, mutta tarinat talojen taustalla ovat moninaisia. Tontti on ehkä ostettu jo alunperin uutta taloa varten siksi, että se on hyvällä paikalla, sukulaisten omasta tontistaan lohkoma tai ehkä on etsitty valmista puutarhaa ja pihapiiriä. Syynä voi olla ihan vain sekin, ettei rakennukselle ole käyttöä, mutta sen toivoittaisiin saavan uusi elämä toisaalla. Yksi ensimmäistä purettavista maataloistamme oli jäämässä Helsinki-Turku -valtatien alle. Hyvin harvoin siirtoajatuksen taustalla on ollut raha. Onpa jopa yksikin tapaus, jossa purkaja sai jo urakan purkutyöstä, mutta otti meihin yhteyttä, koska talo oli hänen mielestään aivan liian hyvärunkoinen haketettavaksi. Ei mennyt montaakaan viikkoa, kun ostaja oli löytynyt ja talo on nyt vanhoine listoineen, lattialankkuineen ja ikkunoineen pystytettynä sadan kilometrin päähän. 
On myös ollut hirsitaloja, joiden purkuluvan edellytyksenä on ollut siirtosuunnitelma ja ostaja valmiina. Helsingissä on myös alueita, joille ei saa rakentaa uutta taloa, jollei se ole siirretty vanha hirsitalo. 
Museoviraston kanta siirtoihin on ymmärtääkseni pehmentynyt. Ymmärretään se, että kysymys on myös talon pelastamisesta. Liian usein olen törmännyt niihinkin surullisiin taloihin, joiden siirtäminen olisi ollut mahdollista vielä muutama vuosi aikaisemmin. 

AJAN PATINA

7.3.2019

Meillä suomalaisilla on huono patinansietokyky, kirjoitettiin Helsingin Sanomissa viime viikolla. Allekirjoitan tuon täysin. Mistä se johtuu? Kun reissaamme Englannissa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa, ihailemme kuluneita lattialankkuja, vinoja lattioita ja haalistuneita seinien värejä. Kun sitten itse teemme remonttia, revimme hirret esiin, hiomme lattiat hiomakoneella ja maalaamme tapetoidut seinät puhtaan valkoisiksi. Halutaan totaalista muutosta - puhdasta ja helposti huollettavaa. Tällä on sudenkuoppansa. Ensinnäkin hävitämme historiaa ja toisekseen mittavat remontit harvoin säästävät kukkaroa. Ymmärrän kyllä, että jotkut materiaalit eivät vain kestä aikaa. Mdf-levyt kupruilevat kosteudesta, sen pintaa ei voi maalata, samakkihelat napsahtavat helposti poikki ja akrylaattimaali väärässä paikassa hilseilee pois. Onko niin, että ongelma onkin siinä, että suosimme lyhytikäisiä materiaaleja ja siksi pinta, joka voisi olla kauniisti patinoitunutta, on meillä usein vain - noh -kulahtanutta. Ymmärrän senkin, että ostotilanteessa aidot materiaalit saattavat olla arvokkaampia, mutta onneksi - pikku hiljaa - asenne on muuttumassa. Ymmärretään katsoa eteenpäin ja tehdä muutoksia pikku hiljaa. Nautiskellen tekemisestä. 

TALON KATSASTUS

1.2.2019

Meillä sattui kotona vesivahinko. Jo toiseen kertaan parin vuoden sisällä. Ensimmäinen oli oikeasti vahinko, mutta toinen oli rakennusvirhe johtuen ensimmäisessä korjauksessa tapahtuneesta rakennusvirheestä. Ensimmäisen vakuutus korvasi, mutta toista ei. Valitettavasti jälkimmäinen remontti on ollut laajuudeltaan paljon suurempi kuin ensimmäinen. Huonoa tuuria, emmekä ole varmaan ainoat, joille näin on käynyt. Ajatus kulkee omia reittejään, ja kun viime viikolla vein autoa katsastukseen, jäin miettimään, että miksi taloja ei katsasteta? Kyseistä operaatiota ei tarvitsisi tehdä vuosittain, mutta vaikkapa viiden vuoden välein. Talolla olisi huoltokirja, jonka valmiit kysymykset pakottaisivat käymään läpi vuosittain tietyt kohdat rakennuksesta. Onko rännit kunnossa ja tyhjinä, ovatko kattotiilet ehjiä, onko lattiakaivot puhdistettu, kylpyhuoneen silikonit kunnossa jne. Talon katsastaja voisi katsoa kirjan läpi, tarkastaa riskipaikat, mitata kosteuksia pesutiloista jne. Pelkästään tunnin keskustelu talosta saattaisi auttaa kiinnittämään huomiota herkemmin pieniinkin merkkeihin mahdollisista ongelmasta siinä vaiheessa, kun vahinko on vielä korjattavissa. Katsastusjärjestelmä voisi kiinnostaa myös vakuutusyhtiöitä. Vahinkojen korvaussummat pienenisivät varmasti, jos vahinko huomattaisiin ajoissa. Eikä vasta sitten, kun vesi tipottelee yläkerran kylpyhuoneesta alakerran lattialle - kuten meille kävi.

MUKAVIA POIKIA KAHVILLE?

17.12.2018

Taas kihisyttää. Jälleen kerran puhelin soi tänään ja toisessa päässä oli aktiivinen myyjä, joka halusi tulla kylään. Ajankin hän oli miettinyt valmiiksi: tulevana torstaina klo 14. Kyllähän se periaatteessa kävisikin, mutta mistähän mahtaa olla kysymys? 
Nuori mies oli perin utelias. Hän halusi tietää, koska kiinteistömme putkisto oli uusittu ja onko meillä vesikiertoinen lattialämmitys. Hän oli kovasti huolissaan siitä, miten talomme voi. Kun mainitsin hänelle, että putket ovat uudehkot ja olemme ihan tyytyväisiä niiden kuntoon tällä hetkellä, halusi hän vielä jatkaa kertomalla uhkakuvista, jotka vanhoilla ja puhdistamattomilla putkistoilla varustetuille taloille voikaan sattua. Kiitos ja oikein hyvää joulunodotusta, toivotin. Tämä ei ole ensimmäinen, joka yksityisyyttäni loukkaa. Ikkunamyyjä, hormien slammaaja, katon kunnon tarkastaja - kaikki he haluaisivat tulla kylään ja tehdä parhaansa meidän asumismukavuutemme eteen. Itse pärjään heidän kanssaan, mutta oma äitini ei. Viime vuonna hänen talostaan uusittiin katto, tänä vuonna puhdistettiin ilmastointikanavat ja vaihdettiin vesiputkia. Äiti on tyytyväinen, koska talo on nyt kunnossa ja näillä toimin vältetään isommat remontit. Onhan se näinkin, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole kovin iäkäs rakennus. Äiti oli vain sitä mieltä, että oli niin kiva kahvitella mukavan pojan kanssa. Eihän sellaiselle voi sanoa ei. 

KATOT KUNNOSSA - ELÄMÄ MALLILLAAN

8.10.2018

Meillä on vastuullamme noin parikymmentä eri kokoista ja vaihteleviin tarpeisiin aikoinaan rakennettua taloa. Käyttötarkoitukset ovat muuttuneet vuosikymmenten ja -satojen saatossa. Kaikille ei enää ole käyttöä, mutta purkaakaan ei haluta. Kullakin on paikkansa pihapiirissä - ja voihan sitä käyttöä joskus joku keksiä. Itsekin asumme vanhassa hevostallissa, josta hevoset ovat aikoinaan muuttaneet pois kuivurin tieltä. Tärkeää olisi pitää rakennukset kunnossa, ettei mitään peruuttamatonta vahinkoa pääse syntymään. Kattojen kunnossa pysyminen on huolettanut kaikista eniten. Malleja kun on erilaisia: savi- ja betonitiiltä, pärettä, saumapeltiä, tiilijäljitelmäpeltiä ja aaltopeltiä - eri aikakausien ratkaisuja. Voi sitä onnea, kun tänä kesänä törmäsin "kattomieheen". Mies ja pakettiauto -yritys on erikoistunut kattojen kunnossapitoon - ei niinkään rakentamiseen. Työ aloitettiin jo pahimmin notkolla olevasta katosta, johon vaihdettiin pari pehmennyttä ruodetta, lisättiin naakkaverkot ja putsattiin tasaisempi katonosa sammaleesta ja suojakäsiteltiin tulevaa kasvustoa varten. Vielä on monta kattoa läpikäymättä, mutta työ on nyt selvästi ammattilaisen hoidossa. Aion pitää tästä miehestä kovaa kiinni!

ETUOIKEUTENA KOTI

29.6.2018

On niitä, jotka haluavat kasvattaa itselleen juuret ja niitä, jotka tekevät kaikkensa välttääkseen juurtumisen. Kuuntelen kauhulla tarinoita, kuinka joku on muuttanut elämänsä aikana kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Ei onnistuisi minulta. Vaihdan suutaria, hammaslääkäriä, kampaajaa tai kukkakauppaa vain pakon edessä. Jotain ihan peruuttamattoman kammottavaa tarvitsee tapahtua, että hylkäisin uskottuni. Suutari tuntee lempikenkäni, joita on korjattu jo "viimeistä kertaa" viisi vuotta, hammaslääkäri on mainio tanssittaja kesäjuhlissa, kampaaja suosittelee hyviä lomamatkakohteita ja kukkakauppias hoitaa tilanteen kotiin jopa silloin, kun saamme vieraita satojen kilometrien päästä. "Ai heille kylään? Noh, valkoista ja tummanvihreää laitetaan...!" Tämä on koti. 
Meillä kaikilla vanhojen talojen asukkailla ja niitä haikailevilla on korostunut tarve kiinnittyä johonkin. Näemme yllin kyllin vaivaa rakentaaksemme ympärillemme itsemme näköisen pesän, johon käpertyä. Oleellisena osana kotiin kuuluu myös ympäristö ja ihmiset, joita tarvitsemme joka viikko ja joka päivä. Koti on etuoikeus, jota kaikki eivät osaa kaivata. 

RYHMÄN VOIMAA

17.3.2018

Liityin kuutisen vuotta sitten Facebookiin -uteliaisuudesta. Samainen uteliaisuus sai liittymispäivänä klikkaamaan kohtaa Perusta ryhmä ja koska aihe nyt sattuu olemaan lähellä sydäntäni, tuli ryhmän nimeksi Pelastetaan Vanhat Talot!. Kutsuin ryhmään muutaman tutun alan ammattilaisen ja sitten jäimme yhdessä odottelemaan, mitä tuleman pitää. Tällä hetkellä jäseniä on viittä vaille 40 000 ja keskustelu ryhmän sisällä antoisaa. Tarkoitus on mahdollistaa vertaistuki silloin, kun vanhan kunnostamisessa tulee tenkkapoo; kaivataan henkistä tukea  tai vinkkejä itse tekemiseen. Tärkeintä on kuitenkin huomata, että muitakin samalla tavoin ajattelevia on. Jos minä en kunnosta omaa taloani, katoaa pala yhteistä perintöämme. Ihan jokainen pienenkin torpan korjaaja tekee kulttuurityötä. Välillä työ väsyttää ja siksi on hyvä saada nojata toiseen.

KIINTEISTÖVERO JA PURKULUPA - YLLYTTÄÄKÖ VALTIO VANHOJEN RAKENNUSTEN PURKUUN?

On toinenkin valtion edesauttama toimi, joka yllyttää purkamaan - tai ei ainakaan tue vastakkaista toimintaa. Kiinteistövero. Vanhoilla maatiloilla on neliöitä runsaasti. Pihapiirissä saattaa olla useampikin rakennus, jolla ei ole varsinaista järkevää käyttötarkoitusta, mutta jotka ovat tärkeä osa vanhaa pihapiiriä. Muutaman vuoden sisällä kiinteistöveroa on kiristetty noin parillakymmenellä prosentilla. Kaikki neliöt eivät tietenkään ole samalla tavalla verotettuja, mutta vanhojen talojen ja pihapiirien asukkaita nimenomaan maaseudulla korotus rokottaa. Miksi ylläpitää makasiineja ja aittoja, jos kunnostamisen ilosta joutuu vuosittain maksamaan valtiolle? Ja entäs, jos kaikki ajattelisivat järkevästi ja purkaisivat nämä pienet ja tärkeät pihapiirin osat? Jälleen kadotettaisiin osa yhteisestä kulttuuriperinnöstämme, jota ei voi myöhemmin hankkia takaisin mistään hinnasta.

TERVEELLINEN RAKENTAMINEN JA YLLÄPITO

9.12.2017

Rakentamisen terveellisyys puhuttaa. Kukapa meistä ei olisi pureskellut kuumaa perunaa: miksi ihmeessä koulumme homehtuvat? Onko rakentamisessa tapahtunut aikoinaan virheitä? Hieman epäilen. Onko myöhemmin tehdyt korjaustoimenpiteet epäonnistuneet? Mahdollisesti. Onko ylläpidossa tapahtunut laiminlyöntejä? Sekin on mahdollista. Tähän liittyen tulee mieleen paikallinen koulumme, jossa ilmanvaihtokoneet (koko talon ilmanvaihtojärjestelmä siis) suljettiin säästön vuoksi viikonlopuiksi ja loma-ajoiksi. Samaisessa talossa - säästötoimenpiteenä - oli ilmanvaihtokanavat jätetty kokonaan putsaamatta vuosikausien ajan. Kun koneet pistettiin käyntiin syksyllä oppilaiden palatessa kouluun, voi vain kuvitellä mikä kosteuden ja pölyn määrä sisäilmaan pöllähti. 

Korjaustoimenpiteenä keskitytään usein vain yhteen osaa rakennusta. Kun ilmanvaihtoa parannetaan, ei tietenkään aina pystytä puuttumaan esim. eristeisiin tai kosteuseristyksiin. Talon osia paikkaillaan sitä mukaan, kun rakennus alkaa oirehtia. Tuntuu siltä, että kokonaisuuden hallinta on hukassa. Terveellisen rakentamisen lisäksi pitäisi myös miettiä talon tulevia ylläpitotoimenpiteitä - molempia yhtä suurella painolla. Kunnissa korjausvelka alkaa olla aikamoinen ja ymmärrettävää on, että resurssit eivät aina riitä. Panikoida ei kuitenkaan saa, vaan olisi nähtävä tulevaisuuteen. Tällä nykyisellä tietämyksellä terveestä rakentamisesta tehdään hyvinkin ratkaisuja, joilla mennään pitkälle eteenpäin. Tutkan pitäisikin olla siellä. Miten hoitaa taloa tästä eteenpäin niin, että näitä nykyisiä korjauksia ei mitätöidä puutteellisella ylläpidolla?

RAKENTAMISEN LAATU JA SEN PUUTE

20.10.2017

Tämä ei ole lainkaan uutta asiaa, vaan jopa kyllästymiseen asti pureskeltua. Blogissa kuitenkin saa purnata ja olla harmissaan..

Ihmettelen sitä, että mihin on kadonnut rakentajien yleinen kunnianhimo työn laadun suhteen. Omissa rakennusprojekteissamme olemme päässeet ihailemaan neljän ns. vanhan kansan rakentajan työnjälkeä. Nurkan jiirien tekemiseen menee se aika, minkä se vaatii ollakseen hyvin tehty. Ja piste. Työn tilaajina olemme myös ymmärtäneet sen ja kummallakin osapuolella on ollut yhteisymmärrys ja kunnioitusta toisen panosta kohtaan. Me olemme olleet heidän menetetyn aikansa korvaajia ja he ovat vastavuoroisesti luovuttaneet meille laadukkaasti kunnostetun talon. Päämäärä on molemmilla ollut selvä. Aikaa se vei, mutta niin se tekee isojen neliömäärien kyseessä ollessa kyseessä. Miksi kaiken pitäisi valmistua nopeasti? Jos halutaan päästä aiemmin muuttamaan, on palkattava enemmän miehiä - ei fuskata laadussa tai tehdä huonoja taloja kiireen varjolla. Sata vuotta sitten ei ajankäyttö ollut määräävä kriteeri rakentamisessa. Tehtiin hyvä talo - meni siinä sitten aikaa kaksi tai neljä vuotta. Tänä päivänä nuo talot kestävät vielä kierrätyksenkin.   

Kun kunnianhimoisestikin työnsä laatuun suhtautuvat rakentajat joutuvat jatkuvasti tekemään ratkaisuja ensi sijaisesti kustannustehokkuus mielessään, saattaa heikompien materiaalien ja mutkien oikaisemisesta tulla pysyvä käytäntö. Kun tätä jatkuu vuosi toisensa jälkeen, ei enää osatakaan muuta.  

POSITIIVINEN BLOGI?

5.9.2017

Hauskaa, pienenpieni blogini on valittu ehdokkaaksi Blog Awards 2017 -kisaan sarjassa Positiivisin blogi. Esiraati oli valinnut kaiken kaikkiaan 42 ehdokasta yhteensä yli 3000 ehdotetusta blogista. Täytyy olla imarreltu siitä, että tekstini on mielletty positiiviseksi. 
Monelle meistä vanha talo on enemmän kuin koti. Sen ostaminen ja myyminen on isomman kynnyksen ylitys kuin vain "vähän vanhasta" talosta tai kerrostaloasunnosta luopuminen. Kelle tahansa koti on merkityksellinen paikka, mutta uskallan väittää, että meille vanhojen talojen asujille talomme antaa lisäksi muutakin merkitystä elämään. Jokainen lyöty naula, maalattu seinä ja pohdittu materiaalivalinta kiinnittää meidät siihen tiukemmin kiinni. Vanhojen talojen suojeleminen jos mikä on ehdottomasti postiivinen asia. 

VANHAT ESINEET JAKAVAT MIELIHYVÄÄ KAUNEUDELLAAN

28.8.2017

Me vanhojen talojen omistajat taidamme auttamatta olla myös vanhojen tavaroiden kerääjiä. Olen tullut siihen tulokseen, että kysymys ei ole varsinaisesti itse esineistä - siitä mihin sitä käytetään tai tarvitaan - vaan siitä, että usein vanhat esineet vain yksinkertaisesti ovat niin kauniita, että jo niiden katselu aiheuttaa mielihyvää. Tuotteet on aikoinaan valmistettu tarkoitustaan varten ja juuri tuo estetiikan puhtaus ja yksinkertaisuus on se, joka ainakin itseeni vetoaa. Esineistä on kuitenkin myös helppo luopua niitä arvostaville uusille omistajille. Itse ainakin koen olevani vain osa niiden historiaa ja elinkaarta, mutta mielelläni jaan iloa myös eteenpäin. Tämän olen monesti kokenut Metsänkylän Navetalla, kun meille myyntiin tulleet vanhat tavarat tuottavat ensin iloa meille ja muille kävijöille - ja sitten ne löytävät kodin, jossa niihin muodostetaan intiimimpi suhde. Miettikää, kuinka monta tarinaa arkisinkin 100-vuotias työkalu tai kippo voisi kertoa?

Pois ei voi kuitenkaan heittää. Tässä kohtaa vertaisin ikääntynyttä esinettä viherkasviin. Isoäitini aina sanoi, ettei henkitoreissaankaan pihisevää kasvia saa heittää pois, vaan sen pitää saada kokea rauhallinen ja arvokas kuolema. Sama koskee vanhoja esineitä. Jos mahdollisuutta lempeään korjaamiseen ei vain yksinkertaisesti enää ole, on esineen annettava hitaasti hiipua pois. Parhaimmillaan sille keksii uuden käyttötarkoituksen eri olomuodossa tai käyttötarkoituksessa. Tai ainakin osalle siitä.  

MITÄ OPITTAVAA ROOMASTA?

12.7.2017

Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli otsikolla Romahdus voi olla nopea. Jyväskylän yliopiston taloushirstorian ja strategian professori Juha-Antti Lamberg on tarkastellut avustajineen Rooman tuhoon johtanutta kehityskulkua suhteessa tähän aikaan. Tai hänen sanojensa mukaan: "Imperiumin yli 200 vuotta kestänyt alamäki heijastaa ison talousjärjestelmän romahtamista, ja ajatuskulkuna se on relevantti mille tahansa yhteiskunnalle koska vain.". Miksi kukoistava Rooma tuhoutui? Lambergin mukaan kaikki alkoi väestön vähenemisestä. Alueita menetettiin, syntyvyys laski ja kuolleisuus kasvoi sotien ja tautien myötä. Väestön vähetessä kauppaa käytiin niukemmin, verotulot pienenivät ja "paikat repsottivat". Ihmiset muuttivat kaupungeista maaseudulle turvatumman ravinnon perässä ja samalla keskusjohtoinen hallinto pikku hiljaa heikkeni. Kaupankäynti oli paikallisempaa ja rajat ylittävää vaihdantaa oli vähemmän. Kuulostaako tutulta? Miten tämä liittyy rakentamiseen? Lambergin mukaan taantumus näkyi Roomassa niinkin konkreettisesti kuin huonona rakentamisena. Rakennustaito ei periytynyt sukupolvelta toiselle niukan rakentamisen johdosta, eikä heikko taloustilanne auttanut materiaalien tai itse rakentamisen kehittymistä. Olisiko tässäkin jotain pohdittavaa?

MITÄ TAPAHTUU KYLILLE JA KAUPUNGEILLE?

13.5.2017

Harrastan maaseudulla ajelua. Se on ehdottomasti antoisin tapa matkustaa myös ulkomailla. Viime lauantaina tarkoitus oli ajaa Hämeenlinnasta Hausjärven kautta Lahteen, mutta koska aikaa oli runsaasti, käännyin parikin kertaa ympäri seuratakseni moottoripyöräletkaa pikkutielle. He yleensä tuntevat mielenkiintoisimmat ja kauniimmat maisematiet - näin olen kuullut asianosaiselta ystävältämme. Ja voi, miten antoisaa se oli! Suomessa on niin kaunista ja hyvinhoidettua maaseutua. Toki on sitä toistakin, mutta kyllä me saamme olla suomalaisina ylpeit7ä avarista pelloistamme ja vihreistä, monimuotoisista metsistämme. Pysähtelin pienissä kahviloissa ja kirpputoreilla, tilakaupassa ja life style -kaupassakin. Kannattaa kokeilla joskus, mitä valtateiltä poikkeaminen tuo tullessaan. Usko maaseudun kehittymiseen on ainakin itselläni tällä hetkellä vahvempi kuin luottamus pienten kuntakeskusten ja kaupunkien muutoskykyyn. Maaseudulla yritystoimintaa on vähän, mutta niiden joukossa on helmiä. Suurempi ongelma on niinkin lähellä itseäni kuin Hämeenlinnassa. Kaupunkiin on rakennettu kauppakeskus keskustan tuntumaan, eikä kivijalkakauppa vieläkään ole toipunut parin vuoden takaisista avajaisista. Pääkävelykadulla on pelkkää tyhjää liiketilaa. Toki muuttaneiden tilalle on tullut uusia toimijoita, mutta asiakkaiden herättely varsinkin Hämeessä vie aikaa. Riittääkö yrittäjien rahkeet, sillä uusista tulijoistakin osa on jo ehtinyt siirtyä muualle. Hämeenlinnassa varsinainen kaupankäynti käydään kymmenen kilometrin päässä Tiiriössä isoissa keskusliikkeissä, mutta käydäänkö kunnolla keskustelua siitä, mikä kaupunkien rooli muuallakin Suomessa tulisi olla? Aika surullista, jos ravintolat ja kahvilat ovat vain multikansallisia ketjuja ja itse ruokailu vain pakon edessä suoritettava toimenpide. Samalla tavoin voisi ajatella tätä kahtiajakautuneisuutta nytkin; pakolliset ostokset suoritetaan kauppakeskuksissa, mutta kaupunkikeskustaan tullaan viettämään laatuaikaa. Riittääkö se ravintoloitsijoille ja erikoiskauppiaille liiketoiminnan pyörittämiseksi? Ja mitä kaupunki voisi tehdä tukeakseen kaupunkikeskustan pitämistä elävänä? Aihe on meille kaikille yhteinen, koska riippumatta siitä käytämmekö keskustan varsinaisia palveluita, on julkinen tila osa omaa identiteettiämme, eikä tyhjät liiketilat nostata yhdenkään ohikulkijan mielialaa.

PANU KAILA - VIISAS MIES

25.3.2017

Olen naimisissa, mutta olen silti menettänyt sydämeni (myös) toiselle miehelle. Panu Kaila on ollut pariin kertaan luennoimassa kahvilassamme, eikä kuulijoista kukaan uskaltanut edes hengittää. Niin kovasti yritimme painaa kaikki tämän älykkään miehen sanat mieleemme. Tällaisia viisaan rakentamisen äänitorvia tarvitsemme, jotta talomme säilyisivät terveinä ja olisivat pitkäikäisia.  

Lukekaa Panu Kailasta kertova juttu, joka julkaistiin viimeisessä Helsingin Kuukausiliitteessä (3/2017): 

http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005110690.html

SE RISTIRIITAINEN NETTI

31.1.2017

Kymmenen vuotta sitten, kun aloitimme Metsänkylän Navettaa, nettisivut olivat vielä kummallisuus. Noh, nyt ollaan tässä. Verkkokauppaa aloitellessamme vuonna 2008 sanottiin, ettei sen merkitys koskaan tule olemaan kovin suuri. Nyt Stockmanniakin jo pilkotaan kauppiastavarataloksi ja osasyyksi mainitaan verkkokauppa. Tällä hetkellä kuumana perunana puhutaan vaihtamistaloudesta; ûberistä, airbnb:stä ja jäsenyyksistä vaatehuoneisiin. Nämä kaikki mahdollistuvat netin johdosta. Suhde tietokoneisiin on kaksijakoinen. Ilman niitä tiedonvälitys olisi hankalaa. Itse koen ensisijaisesti tekeväni töitä vanhojen talojen hyväksi. Se pitää sisällään vanhojen rakennustarvikkeiden kierrätystä niin, että vanha korvaava tuote löytyy sitä tarvitsevalle ja toisaalta taas niin, että vanhaa tarpeetonta ei joudu heittämään kaatopaikalle. Tämä työ vaatii rönttövaatteita - ja jonkin verran tietoteknisiä taitoja tiedon välittämiseen. Uusia tuotteita etsin valikoimiimme siksi, että asiakkaamme voisivat luottaa siihen, että vanhaan taloon pakon edessä lisätty uusi tuote - maali, hela tai eriste - ei tee vahinkoa rakenteille tai talon ulkomuodolle. Uusista tuotteista on kerättävä tietoa ja se on muokattava verkkokauppaan sopivaksi. Tämäkin tapahtuu ruudun ääressä. Asiakkaat kyselevät neuvoja ja lisätietoa tuotteista - sähköpostitse. 

Päivän päätteeksi on hyvä mieli, kun on siivonnut ja järjestellyt edes 10 m2 tilan liki 3000 m2 myymälätiloistamme. Miksi olo on turhautunut silloin, kun näytön äärestä on noussut vain pikaisesti lounastamaan? Joskus sekin onnistuu helpoiten samalla penkillä..  

EKOLOGISUUS JA RAKENTAMINEN

2.12.2016

Olen blogissani keskittynyt vanhoihin taloihin, koska niiden parissa vietän päiväni tavalla tai toisella. Ne ovat intohimoni. Kun toinen puoli työtäni on vanhojen rakennusosien kierrättämistä ja toinen uusien kestävästi valmistettujen ostamista ja myymistä, on ekologisuudesta kasvanut tärkeä työn kivijalka. Ekologisuuden puolesta puhujia on kasvavassa määrin joka alalla. Yleisesti puhutaan 100 % kierrätettävistä, kompostoitavista, pienen hiilijalanjäljen jättävistä tuotteista, ekosta jne. Rakennuksen ekologisuudesta puhuttaessa yleinen keskustelu pyörii vähäisen lämmitysenergian kulutuksen ympärillä. Rakennuksen elinkaari on toki pitkä, mutta miten rakennusosat aikanaan hävitetään? Miten kierrätettäviä rakennustarvikkeita rakennuksessa käytetään? Satavuotiaat hirsirakennukset ovat pystyssä ja jatkavat voimissaan toiset mokomat ajassa eteenpäin. Huonosti rakennettuja (ja käytettyjä) rakennuksia puretaan kymmenenkin vuoden käytön jälkeen kosteusvaurioisina. Se ei ole ollenkaan ekologista - ei, vaikka ikkunat olisivat nelinkertaisia, ovissa paksu eristys ja runkoeristeet puolimetriset. Tiedän, että Suomessa on meneillään projekteja, joissa tutkitaan täysin kierrätettävistä materiaaleista tehtyjen talojen toimivuutta kovissa ilmasto-oloissamme. Harmillista vain, että tutkimustulosten saaminen vie paljon aikaa. Siinä ajassa on ehditty rakentaa jo monta lyhyen elämän omaavaa rakennusta.

SAKSASSA TUETAAN VANHOJEN TALOJEN KUNNOSTAJIA

16.10.2016

On monia tahoja, jotka antavat oman panoksensa vanhojen talojen suojelemiseksi. Museoviraston ponnistukset kohdistuvat merkkirakennuksiin ja neuvonantoon, vanhojen talojen osaavat ammttilaiset tekevät oman osansa, mutta suurrimman työn tekevät vanhojen talojen omistajat, jotka pyyteettömästi käyttävät omaa aikaansa ja rahaansa kotinsa kunnostamiseksi. Mielestäni työ ei ole itsekästä, vaan kysymys on siitä, minkälaisen kulttuuriperinnön jätämme tuleville sukupolville. Miten ymmärtää itseään, jos ympärillä ei ole jäljellä historiaa.

Miten valtio voisi tukea tätä työtä konkreettisesti? Asiakkaalta kuulin, että Saksassa yli seitsemänkymmentä vuotta vanhaa rakennusta kunnostava yksityishenkilö saa ostaa rakennustarvikkeita ilman arvonlisäveroa. Tämä tarkoittaa käytännössä 24 % alennusta hankintoihin. Lisäksi verotuksessa on muitakin huojennusmomentteja, joista en valitettavasti nyt onnistu löytämään lisätietoa. Vanhan talon kunnostajana olisin täysin tyytyväinen alvittomuuteenkin. Se olisi merkittävä tunnustus tehdystä työstä sekä rahallisesti että symbolisesti. Osoitus siitä,että työ on ymmärretty yhteiseksi kulttuuriponnistukseksi.

TALOFILOSOFIAA

13.9.2016

Talolla on aina sielu - se on totta. Jotta vanhaan taloon voi rakastua - kuten moni meistä on tehnyt - on talolla oltava sielu. Pelkät kauniit seinät eivät vakuuta, saati synnytä aitoa ja kaiken kestävää rakkautta. Talojen sielusta puhutaan tai kirjoitetaan kuitenkin suhteellisen harvoin. Aina silloin tällöin huomaan palaavani Kaj Nymanin Talojen kieli -teokseen, jota suosittelen lämpimästi.
Kirjassa on monia viisaita ajatuksia, joita poimin tähän:

Kulttuurimme ihmisten tapa olla olemassa on kirjoitettuna taloihin. 

Luonnosta voisi oppia, että evoluutuo ei ole sitä että vahvin voittaa, vaan että se jää eloon joka on tarpeeksi nöyrä oppiakseen mitä merkitsee olla osa ympäristöä.

Kauneus ei ole olemassa jossain jossakin arkkitehtuurin kielen ulkopuolella, vaan se syntyy kun taiteilija käyttää taitamaansa kieltä. Kauneutta ei voi esittää vaan se näyttäytyy taiteessa. Ja kun se näyttäytyy, käyttäjä kokee sen aisteillaan, ruumiillaan. Hänet täyttää ilo. Esine, talo, kaupunki ikään kuin tulee käyttäjää vastaan ja hän voi solmia siihen henkilökohtaisen suhteen. 

ESTETIIKKAA VAI MUOTIA?

19.7.2016

Hyvällä ystävättärelläni on aina kaunis koti. Minun mielestäni. Olkoon kysymys sitten huoneesta kolmen ystävän kesken jaetussa yhteisessä kodissa tai kookkaasta huoneistosta Helsingin keskustassa, on koti aina ollut kutsuva ja noh - kodikas. Asujansa näköinen. Pienillä yksityiskohdilla rakennettu ja seesteinen. Kekseliäisyys ja maku eivät ole varallisuudesta kiinni. Ja nimenomaan - korostetusti niin. 

Olen kesälomalla ja lueskelen vanhoja pinoon kertyneitä Antiikki&Design -lehtiä, joita on nimenomaan säästetty näitä luppohetkiä varten. Kun luin tänään kolmatta lehteä yhteen menoon, muistui mieleeni opiskeluaikojeni iso estetiikan essee, jossa pohdin muotia ja sen historiaa sekä muodin vaikutusta kulttuurihistoriaan. Myös taiteeseen ja arkkitehtuuriin. Muotihan on sinänsä aina ollut luksusta ja mahdollista vain heille, joilla on ollut siihen ylimääräisiä varoja. Toki muodin liikkeet ovat aina olleet nopeita ja eilisen trendit näkyvät tänään jo supermarketeissakin. Antiikin ja designin maailmassa merkkiteoksiksi ovat jääneet vakiintuneen valmistajan runsaskätiselle tilaajalle tekemät huonekalut tai uusinta muotia edustavat avantgardistiset työt, joihin vain nimekkäillä tekijöillä on substanssia niin, että niistä on syntynyt ajanmukaisen yleisön mielestä muotia. Muoti lienee tässä yhteydessä väärässä yhteydessä, mutta siitähän oikeasti on kysymys. Lehdistö on aina hakenut uutta esiteltävää ja sen myötä nostanut esiin tuotteita, joista lukeva yleisö on kiinnostunut. Näin raadollista se on. Valitettavasti monia historian kirjoihin jääneitä arvokkaita esineitä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa kauniiksi. Vai kuinka moni meistä oikeasti pitää barokin raskasrakenteisia kaappeja estettisesti arvokkaina? 

Oman estetiikan tajuni vastaa ystävättäreni estetiikkaa. Olemme monesti miettineet sitä, miten paljon helpompaa elämä olisi, jos harmaa olisi harmaata, eikä kahtasataa erilaista harmaan sävyä. Jos ympäristöä voisi tarkkailla utuisten lasien läpi - kaikki näyttäisi niin paljon kauniimmalta. (Siksi käytän silmälaseja vain suurimman pakon edessä..) Toki olemme myös usein todenneet, että kyllä meidän on helppoa olla onnellisia; kuppi hyvää kahvia, loistava kirja, vieressä koirat pötköttämässä ja ikkunan takana maisema oman keittiön ikkunasta.   

MAALAISMAISEMAN KATOAMINEN

8.6.2016

Harrastuksemme - ja osaksi myös työmme - on kiertää vanhoja taloja eri Euroopan maissa. Toki ajelun ohessa teemme myös työtä eli käymme tutustumassa tavarantoimittajiimme; pieniin käsityöpohjaisiin yrityksiin, jossa työtä tehdään edelleen kunnianhimolla. Samalla pääsemme luontevasti liikkumaan ja aistimaan kunkin maan maaseutua ja kulttuuuria, joka kaupungeissa on muuttumassa pikku hiljaa yhä.. noh.. kaupunkimaisemmaksi maasta riippumatta. Yövymme vanhoista taloista tehdyissä hotelleissa aina yhden yön kussakin. Ja aamulla taas jatkamme matkaa. Nytkin teimme jo toista kertaa hienon reissun Irlantiin. 

ARVOSTA JA ARVOTTOMUUDESTA

8.4.2016

En usein saa sydämentykytyksiä asiakkaiden soitoista, mutta nyt tuli kyllä sellainen puhelu, etten vähään aikaan saanut henkeä.. Asiakkaalla oli ongelmana vanhan hirsitalonsa lattia. Lattiassa oli leveät, paksut lattialankut, jotka olivat iältään yli 300 vuotta vanhat. Onneksi olkoon - wow, ehätin tuohon väliin sanomaan. Puhelimen toisessa päässä ääni hieman hiljeni ja muuttui epäröiväksi, mutta jatkoa seurasi. Lattia "ei miellyttänyt silmää", vaan perhe halusi vaihtaa lankun laminaattiin ja puhelun aiheena oli tiedustella vanhojen lankkujen myyntiarvoa. Mitä tuohon sanoisi? Yleensä en ole puritaani näissä asioissa. Mielestäni omassa talossa saa toki tehdä, mitä haluaa - kunhan ei aiheuta talolle peruuttamatonta tuhoa. Se lienee asukkaankin intresseissä. Tässä tapauksessa menin kyllä täysin sanattomaksi. Toki yritin esittää, että on muitakin tapoja uudistaa lankun pinta ja vähätellä vanhojen lankkujen arvoa, puhua laminaatin käyttöiästä verrattuna puuhun jne. Sillä kielellä, mitä uskoin hänen ymmärtävän. Kuuroille korville meni, luulen.

LOISTAVA IDEA - KIERRÄTYSKAUPPAKESKUS!

1.4.2016

Eskilstunassa Ruotsissa on aktiivista kierrätystoimintaa harrastettu jo pitkään. Viime kesänä avattiin useamman vuoden suunnittelun jälkeen ReTuna -galleria, jossa on jo seitsemän erilaista kierrätystuotteita tarjoavaa liikettä. Vieressä on Eskilstunan Kierrätyskeskus, jonka kyljessä toimintaa kehitetään. Keskukseen on tulossa myös luomuruokaa tarjoava ravintola ja lisää putiikkeja. Kauppakeskus kierrätysideoille! Loistavaa! Mitä me täällä toisella rannalla keksisimme? 

MITEN IHMEESSÄ VANHAN TALON TUNNELMAAN PÄÄSTÄÄN VATUPASSILLA?

7.3.2016

Kun rakensimme vanhaa hevostalliamme kodiksi melkein kahdeksantoista vuotta sitten, pyrimme säilyttämään hienon tiilirakennuksen luonteen - ja nimenomaan hevostallina. Koti siitä tuli kuitenkin, ja toimiva sellainen. Talli on rakennettu vuonna 1910 osaavien muurarien avustuksella. Monesti olemme ihmetelleet sitä pieteettiä ja vaivannäköä, jolla sinänsä vaatimattomaan rakennukseen on suhtauduttu. Koristeita on käytetty surutta. Ulkoseinien välissä ei ollut ilmarakoa eristämässä, joten jouduimme tekemään seinien sisäpinnalle lisäeristekerroksen. Halusimme kuitenkin säilyttää tiiliseinät myös sisällä, joten aloimme etsiä vanhoja purkutiiliä. Näin jälkikäteen ajatellen meillä kävi uskomaton tuuri, kun löysimme Vantaalta ison erän valmiiksi putsattuja punatiiliä nätisti lavoitettuna. Sitten piti vain etsiä muurari, joka ymmärtäisi vanhan näköisen seinän muuraamista. Vanha tiili on ihan hyvä alku, mutta isompi merkitys on sillä, miten isolla saumalla tiili muurataan ja minkälaista ladontaa käytetään. Uudellakin tiilellä saa aikaiseksi yllättävän vanhan näköisen vaikutelman, kun vain muurari ymmärtää jujun. Tämän varmistaakseni istuin paikalle löytyneen muurarin vieressä hänen työskennellessään ja huomautin aina, kun alkoi tulla liian suoraa linjaa. Hankalinta oli maanantaisin, kun viikonloppu oli taukoa ja muurarin selkärangasta oli taas nostanut päätään se ns. oikea muuraustapa; saumat olivat piikkisuorat ja tiilistä valikoitu ne parhaimmat. Tunsin olevani erittäin tärkeässä työssä valvojana. Eräänä maanantaiaamuna pöydällä oli odottamassa upouusi muurauskauha, ämpäri laastia varten ja puusta veistetty puu-ukko. Hienovaraisesta vihjeestä ymmärsin, että minusta toivottiin työapua (kun niin hyvin muurauksen kerran osasin..) ja nimenomaan toisessa päässä taloa. Hänen ansiostaan voin nyt kehua vieraillemme, että keittiön väliseinät ja saunan kiukaan takaseinä ovat itse muuraamiani. Helppoa se ei ollut, kun vatupassia ei saanut käyttää - seinät kun tuppasivat väkisinkin menemään vinoon. Vanhassa talossa se on vain plussaa.  

KOLLEGOITA?

15.2.2016

Olen vanhojen ja uusien ns. erikoisrakennustarvikkeiden kauppias. Kuinka monta meitä on maailmassa? Noh, ei varmaan nyt niin kovin monia, mutta Suomessa kuitenkin jokunen. Aloitin itse tämän touhuamisen kaksitoista vuotta sitten ja ensi töikseni soittelin läpi kaikki alalla tietojeni mukaan toimivat. 
- Hei, aloittelen täällä vastaavanlaista kauppaa. Onko meillä mahdollisuutta jonkinlaiseen yhteistyöhön? 
Vastauksia tuli laidasta laitaan ja yksi Keltaisen Pörssin kautta tuotteitaan kauppaava paiskasi jopa luurin korvaani. Meni kuukausi tai pari, ja hän poikkesi etukäteen varoittamatta käymään. Yhteistyötä ja ystävyyttäkin siitä seurasi - nyt soittelemme lähes viikottain. Hauskoja, puhtaasti kollegiaalisempia suhteita on myös syntynyt. Yksi kauppias kertoo puhelumme aikana ainakin yhden ..hmm... aikuisille tarkoitetun vitsin, jolle hämäläisenä naureskelen vasta seuraavana päivänä. Aloittelijoita olemme ottaneet Navetalle oppiin eli tekemään päivittäistä työtä kanssamme. Joistakin näistä hangaroundeista on tullut yrittäjiä - ja useammista ei. Ovet ovat painavia ja työ likaista (ainakin vanhojen tuotteiden puolella), eikä nopeasti synny mitään. Oman yrityksen tunnettuutta rakennetaan pitkään eli malttia tarvitaan. Ala on pieni ja siksi tiiviimpi. Missä muussa yhteydessä olisin tutustunut näin mielenkiintoisiin ihmisiin?

ARJEN ESTETIIKKAA

26.1.2016

Valencian kauppahalli - voiko näin kaunista arkea varten tehtyä rakennusta ollakaan?

ONKO VERKKOKAUPPA EKOLOGINEN VAIHTOEHTO VAI MUKAVUUDENHALU

4.1.2016

Olen itse automaattisesti ajatellut aina, että verkkokauppa on ekologinen vaihtoehto. Fyysisiä kauppoja ei tarvitse olla niin tiheästi ja kaukana ostosalueista asuvillakin on mahdollisuus hankkia erikoistuotteita. Onko ekologisuutta kuitenkaan pakata jokainen lähetys erikseen ja toimittaa se mahdollisesti kotiovelle asti, kun asiakas voisi tulla keskitetyille ostospaikoille ja hankkia kaikki tarvittavat kerralla? Nämä lienevät kaksi eri asiaa. Pyörittämämme verkkokauppa on nimenomaan erikoistavarakauppa, joten uskon ensimmäiseen. Kulutushyödykkeiden kuten esimerkiksi vaatteiden osto verkkokaupasta heijastavat ehkä enemmänkin ostokäyttäytymisen muutosta kuin pyrkimystä luonnon pelastamiseen. Emme enää niin hyvin viihdy kaupoissa ja kuluttamisen parissa, vaan arvotamme vapaa-aikaamme eri tavoin. Toivoa täytyy, että pystymme hallitsemaan verkkokaupankin mahdollistavan internetin halun omia aikaamme. Itse kunkin.

VANHOJEN RAKENNUSTEN UUDET TUULET - JA NIIDEN TIEDOTTAMISESTA

19.12.2015

Suomessa on paljon vanhoja tiloja, joilla on ongelmia tyhjilleen jääneiden rakennusten hyödyntämisestä. Yhä useammin näkee maaseudulla ajaessa kahviloita, hevostarvikeliikkeitä, putiikkeja jne., jotka on tehty vanhoihin navetoihin ja talleihin. Vanhojen kartanoiden päärakennuksiin on tehty ravintoloita ja hotelleja niin, että kaikki me pääsemme nauttimaan näistä hienoista rakennuksista. Olemme jo melkein kymmenen vuotta vierailleet Hämeenlinnan lähellä vanhoihin rakennuksiin tehdyissä ravintoloissa joululounaalla oman henkilökuntamme kesken. Eilen olimme Lepaan kartanoravintolassa ja osallistujien määrä oli 16, vaikka valitettavan moni ei päässyt osallistumaan kuka mistäkin syystä. Ihan noin montaa meillä ei ole kokopäiväisesti töissä, mutta kaikki he ovat olleet osallisena tämän vuoden aikana yrityksemme toiminnassa. Ulkomailla historiallisiin rakennuksiin perustetut hotellit ja ravintolat on listattu omille nettisivuilleen. Tämä helpottaa niiden löytämistä suuresti ja samaa toivoisin Suomeenkin. Onko tällaista sivustoa olemassa?? Tietääkö kukaan? 

ETUOIKEUTETTU!

3.12.2015

Tunnen olevani etuoikeutettu monella tapaa. Työrintamalla suurin etuoikeus on saada tehdä tärkeäksi kokemaansa työtä. Koen olevani asiakaspalveluammatissa jakamassa apuvälineitä isolle joukolle asiakkaitamme, jotka jakavat omaa työtään vanhojen talojen - kotiensa - hyväksi. Kun rakennuksen eteen tekee töitä, siitä tulee itselle arvokkaampi ja talon merkitys kotina korostuu, jolloin itsellä ja lapsilla siellä on hyvä olla. Koen siis olevani myös hyvinvointityössä. Osaltani olen myös asiantuntijatehtävässä jakamassa tietoa materiaalien käyttötavoista ja itse materiaaleista. Kulttuurityössä koen olevani siksi, että kauttamme on pelastettu uuteen elämään satoja hirsikehikoita ja muita vanhoja rakennustarvikkeita. Kierrätystäkin se on. Uusilla ns. oikeilla materiaaleilla on mahdollistettu myös korjatuille taloille pidempi elinkaari. Siksi koen olevani myös ympäristönsuojelija. Pohdiskelun kääntöpuolena voin sanoa, että joskus on hankalaa päättää, mihin keskittyy. Mielenkiintoista tekemistä on tarjolla ihan jokaiselle päivälle, mutta päivät tuntuvat viikko viikolta aina vain lyhyemmiltä.. 

ISO ASKEL!

25.10.2015

Tiedättekö sen tunteen, kun kulkee ylös normaalikorkuisia portaita ja viimeinen porras onkin - mahdollisesta virheellisestä laskennasta johtuen - korkeampi? Siltä tuntuu nyt. Kysymys ei ole kuitenkaan lasku- tai rakennusvirheestä, vaan tietoisesta askeleesta. Ei niin, että olisimme asiaa pitkään pohtineet, vaan odottaneet vain oikeaa hetkeä. Tunteethan meitä johdattavat kaikissa toimissamme liittyvät ne sitten työhön tai yksityiselämään, ja nyt tuli vahva tunne siitä, että näin on edettävä.

Askel on nyt otettu ja huomenna klo 10 aukeaa uusi myymälämme osoitteessa Erottaja 11, Helsinki. Kaikkia tuotteita ei ole vielä hyllyssä, koska matkastahan tässä elämässä on kysymys. Tunteiden viitoittamasta. Tervetuloa katsomaan, mitä olemme saaneet aikaiseksi!

STRESSIÄKÖ?

13.10.2015

Kerroin yhdelle osaaja-asiakkaallemme, että avaamme uuden myymälän Helsinkiin. Hänen ensimmäinen reaktionsa oli, että et kai sinäkin nyt vain ala stressata. Toki uuden tekeminen on aina hieman haastavaa ja venyttää voimia, mutta stressi? Se syntyy yleensä siksi, ettei voimat riitä tai tuntee muuten olevansa riittämätön. Kun saan tehdä innostavaa työtä ja koen tekemiselläni olevan merkitystä, en tunnista stressiä. Pieni kiire on vain positiivista ja siitä, ettei tee mitään uutta, voi myös syntyä stressiä. 

Uuden myymälämme ovet avataan vaivihkaa maanantaina 26.10. klo 10. Tervetuloa katsomaan, mitä olemme saaneet aikaan!

VANHAN TALON ELÄMÄ JA OSUUTEMME SIITÄ

15.9.2015

Monet sanovat, että vanhan talon kunnostaminen on matka. Miksi sen pitäisi olla muuta? Miksi asioiden tarvitsee aina tulla valmiiksi? Eikö elämä kokonaisuudessaan ole matka, joka alkaa aamusta ja päättyy iltaan? Vanhan talon kunnostaminen on myös tutustumista taloon ja sen elämään, johon itse osallistumme vain pienellä panoksella. Tulemme, olemme hetken ja luovutamme talon eteenpäin seuraavalle asukkaalle. Niin itse suhtaudumme omaan kotiimme ja maatilaamme. Tilalla on ollut asutusta todistetusti vuodesta 1453 lähtien (jolloin ylipäänsä alettiin pitää Hattulan kirkonkirjoja) ja elämä jatkunee meidänkin jälkeemme. Oma talomme on vuodelta 1910 ja asukkaina ennen meitä oli hevosia, kanoja ja lampaita - nyt viimeiset 16 vuotta meidän perheemme. Kyllä mahtaisivat eläimet tätä nykytilaa ihmetellä!

REMONTIN ERI VAIHEET

7.9.2015

Tässä on mennytkin aikaa edellisestä remontistamme (ruhtinaalliset kolme vuotta!) - ja nyt taas teemme myymäläremonttia Erottajalla. Muistan jälleen kerran nämä aallonliikkeet, joita rakennusprosessin aikana tulee kokeneeksi. Tämänkin kokemuksen jälkeen osaan taas astetta paremmin asettua asiakkaittemme pöksyihin. Ensin on valtava into etsiä tietoa, suunnitella, pohtia materiaaleja ja tekotapoja. Hieman takaraivossa kaihertaa remontit toteuttajat, aikataulut ja kustannukset, mutta kaikki mahdollisuudet ovat kuitenkin vielä auki. Sitten seuraa paperille kirjaamisen vaihe. Valitettavasti prosessi muuttuu sen myötä astetta totisemmaksi. Pitää tehdä päätöksiä, sopia asioita ja lyödä lukkoon aikatauluja. Ehtiiköhän nuo materiaalit mukaan ja saadaanko tuttu timpuri mukaan viime tipassa? Entä Kipinä(tuttu sähköasentaja siis)? Tuskailu kasvaa ja yöunet menevät suunnitelmien ja ideoiden pyöriessä päässä hallitsemattomasti; ehkäpä alitajunta työstää juuri öisin sitä maailman parasta ideaa. Seuraava vaihe on itse toteutus. Yhtä tuskaa ja ajoittain ilon pilkahduksia, kun valmista syntyy. Niitä ilon pilkahduksia, kun tila alkaa näyttää hieman siltä, mitä mielikuvissasi ajattelit. Mutta kaikki kestää. Kestää ja kestää.. Miten ihmeessä yhden tiiliseinän puhdistaminen voi viedä niin monta päivää! Olemme tässä vaiheessa nyt myymälän kanssa - ja vasta pikku hiljaa vasta uskallamme haaveilla valmistumisajankohdasta. Olisiko se jo nyt syyskuussa - vai vasta lokakuussa..  

REMPAN KESKELLÄ TAAS

7.8.2015

Tässä työssä pääsee seurailemaan monenlaisia remonttitarinoita ja ennen kaikkea erilaisia kunnostustyön vaiheita. Osaan toivottavasti olla hyvänä henkisenä tukena, koska itselläni on aiheesta jonkin verran kokemusta. Usein huokaisen salaa syvään, että - huhhuh - onneksi ei itse ole keskellä tuollaista prosessia. Ja kappas - yhtäkkiä meillä on täysi tohina päällä kunnostaessamme uutta Domuksen liiketilaamme Helsinkiin! Kävin tänään katsomatta, mitä kolmessa päivässä on tapahtunut. Ja olihan siellä. Nyt on monia valintoja tehtävänä; mitkä lattiamateriaalit, miten seinät, valaisimet jne.? Miten saada tuotteet hyvin esiin, millaisiin telineisiin? Jotenkin tunnistan itsessäni taas tutun innostuksen uuden luomiseen - ja ymmärrän taas hyvin kaikkia kotejaan kunnostavia asiakkaitamme. 

MUMMOENERGIAA

15.7.2015

Mummot ja papat pitäsi ehdottomasti säätiöidä. Ja kaikkien maalla ja vanhoissa talossa asuvien käyttöön. Olisi mahtavaa, jos olisi olemassa Mummopankki, jonne voisi soittaa ja kysyä neuvoa hellan lämmittämisessä, lattian suopaamisessa ja ikkunaliimapaperin laitossa. Papoilta voisi saada vinkkejä oikeanlaisten polttopuiden tekoon, tilkitsemiseen, ikkunoiden kittaamiseen ja lukon korjaamiseen. Puhumattakaan sitten ihan muista kuin varsinaiseen rakennukseen liittyvistä asioista; mehunkeitosta, säilöämisestä, omenapuiden leikkaamisesta - ja elämästä yleensäkin. Nyt etsimme tietoa netistä, mikä on perin yksinäistä ja yksitoikkoista hommaa. Jollei säätiöittäminen onnistu, niin miten olisi Mummojen ja Pappojen Auttava Puhelin? Tämän liikeidean saa napata vapaasti. Kertokaa minullekin, kun yriys on pystyssä. 

HURMAAVA RAUMA

12.7.2015

Käykää ihmeessä Raumalla, jos se ei ole osunut vielä tähän päivään mennessä matkanne varrelle! Aivan mielettömän upea ja elävä kaupunki meille vanhojen talojen ihailijoille.

ELINLUOVUTUSTESTAMENTTI

3.6.2015

Kävin tänään katsomassa vanhaa hirsitaloa, joka on ollut asumattomana jo kymmenisen vuotta. Talo on päässyt huonoon kuntoon, eikä siitä ole enää siirrettäväksi. Hirret kuitenkin ovat hyvässä kunnossa ja mahdollista lähettää eteenpäin eri taloprojekteihin ympäri Suomea. Vaikka se kornilta kuulostaakin, on joskus käynyt mielessäni, että kyseessä on jonkinasteinen elintenluovutus. Talon elämä sellaisenaan päättyy, mutta useat muut talot saavat mahdollisuuden terveempään elämään. Sama on muiden talon osien kanssa; ovet, ikkunat, lankut ja tässä tapauksessa mm. Leea -salvat ovat hyödynnettävissä uudessa paikassa. Tarvitaan vain astetta viitseliäämpi purkaja, joka näkee talossa muutakin kuin vain jätettä. Meille vanhojen talojen pelastajille se jäte on aarre.   

ELÄINTEN MERKITYS MAATILOILLA

28.4.2015

Navetta -kissamme jäi auton alle viime sunnuntaina palattuaan kotiinsa verstaalle työpaikaltaan kahvilalta, jossa oli koko päivän ollut viihdyttämässä asiakkaitamme. Ensisijainen tehtävä kissoillamme Lyylillä ja Eetullä on ollut pyydystää hiiriä maatilallamme. Tottakai. Huomaamatta kissat ovat vallanneet sekä omat, työntekijöidemme että asiakkaidemme sydämet. Eläimistä on kasvanut osa maalla asumisen muotoa, jonka isot tilat ja piha mahdollistavat. Eläimet teetättävät työtä, toki, mutta tuota työtä tehdessä eläimiin on myös kiintynyt. Suru menetyksistä on myös tuttua. Täytyy kuitenkin myöntää, että kyllä me ihmiset eläinten kanssa mielestäni jäämme vahvasti saantipuolelle. Mikä voisikaan olla parempaa lääkettä kiireen tuntuun kuin harjata aasia rauhassa, silittää kissaa, käydä uittamassa koiria tai katsella rauhallisesti laiduntavia alpakoita. Ai niin, huomisesta lähtien meillä asuu yhdeksäntoista alpakan, kolmen koiran, kissan ja kahden aasin lisäksi myös islanninhevonen..  

ARKKITEHTUURIMUSEON VISIOT?

10.4.2015

Museoiden kävijämäärät ovat tasaisesti kasvaneet, mikä on Museoliiton mukaan merkki kasvavasta kiinnostuksesta käyttää kulttuuripalveluja. Kädenojennuksena on varmasti toiminut sekin, että kävijöistä yli puolet olivat ns. ilmaiskävijöitä. Kansainvälistestikin tunnustetaan ns. museobuumi, jonka oletetaan johtuvan myös siitä, että tietoa monipuolisista tapahtumista näyttelyiden ohessa on helposti saatavilla verkosta. Museot elävät tätä päivää. Siksi haluankin ottaa nyt esille Arkkitehtuurimuseon vaatimattoman näyttelytoiminnan. Mitä mielettömän hienoa materiaalia meillä olisikaan esitellä vuosien takaa! Ja toki myös tätä päivää. Mitä tekee museo? Vaikka tilat ovat haasteelliset, voi museo silti jakaa elämyksiä - pieniäkin, jotka jäävät elämään kävijän mieleen. Itse muistan vuosien takaa hienon näyttelyn eläinten pesien arkkitehtuurista. Luonnon omaa arkkitehtuuria, jota meidän kaikkien olisi hyvä pysähtyä ihailemaan silloin tällöin. (Ps. Aiheesta on hieno vuonna 2002 julkaistu teos Eläinten arkkitehtuuri, kirjoittajana arkkitehti Juhani Pallasmaa.) 

MILLOIN VANHA TALO ON KULTTUURIHISTORIAA?

17.3.2015

Viimeisessä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli hauska, käsitelty kuva Seurasaaresta. Saaren idylliin oli kuvassa sijoitettu vanhojen hirsirakennusten joukkoon Lauttasaaren 50-lukuinen vesitorni ja vuonna 1971 rakennettu Espoon Kaupungintalo. Kuva herätti miettimään, milloin vanha on historiaa ja miksi joku aikakausi on historiallisesti arvokkaampaa kuin joku toinen. Siksikö, että se on vanhempaa? Kun kolmen vuosikymmenen jälkeen katsomme vesitornia, onko se silloin kulttuurihistoriallisesti arvokkaampi? Siis, mikäli on vielä silloin pystyssä. Kaikkia rakennuksia ei ole tarkoitettu kestämään aikaa. Myllypuron kerrostalot rakennettiin kestämään 25 vuotta vastatakseen silloiseen Helsingin asuntopulaan. Nyt, kun niitä on jouduttu huonokuntoisuudensa johdosta purkamaan, on nostalgia nostanut päätään ja rakennuskannan väliaikaisuus haluttaisiin unohtaa. Kun huonoa ei kannata korjata, on edessä väistämättä purku. Vanhakin voi olla huonosti rakennettua.  

INTOHIMOSTA JA KUNNIANHIMOSTA

10.3.2015

Intohimo syntyy sisältä käsin - kunnianhimo halusta miellyttää muita. En muista, mistä tämän tekstin lainasin, mutta sisältö on kyllä niin totta. Viime perjantaina vietin yrittäjyyspäivää paikallisen yläasteemme yhdeksäsluokkalaisten seurassa. Navetalle saapui 150 oppilasta kolmessa eri porukassa ja kolmeen kertaan esitelmöin lähinnä yrittäjyyden innostavuudesta ja vapaudesta. Jopa niin suurella ponnella, että opinto-ohjaaja käytti termiä "liekeissä"(?). Suhtautuminen työhön on mielenkiintoisesti erilaista eri ihmisillä. Toisille riittää palkka ja toisille se, että pääsee suht helpolla ja on kiva työympäristö. Itselleni työ on aina ollut tärkeää sisältönsä takia. Jollen pysty oppimaan jatkuvasti uutta ja kehittämään työtäni, huomaan kuihtuvani koppuraksi. Intohimon hiipuessa ei mikään työ ole mielekästä, saati sitten yrittäjyys. Onneksi laiskuus uuden edessä kestää yleensä vain päivän tai kaksi - ja intohimo nostaa taas päätään. Pelkällä kunnianhimolla ei jaksa missään työssä. Pst. Koululaisten joukossa oli myös oma 9-luokkalainen esikoiseni, joka lopuksi näytti peukkua ja sanoi, että hyvin meni. Molemmat kun jännitimme sitä, nolaako äiti itsensä ja ennen kaikkea lapsensa unohtumattomasti.   

MITÄ JOS HALUAISIMME?

3.2.2015

Aika usein Navetalle tarjotaan kuolinpesän tai perikunnan tavaroita. Jonkun vanhaa kahvikuppia, toisen käytössä ollutta vaatenaulakkoa, moneen kertaan kuljettua ovea ja kädessä kulunutta kahvaa, räsymattoja ja aikanaan purettuja ikkunoita. Muistoja, jonkun arkea. Se on surullista. Toisaalta tavaroiden tuojat ovat iloisia siitä, että ne eivät päädy kaatopaikalle tai hakkeeksi. Se olisi vielä surullisempaa. Nyt esineen tuojan mielessä elää toivo, että joku antamaisi sille toisen elämän, toisen mahdollisuuden. Mitä jos ostaisimmekin vähemmän tavaroita, arvostaisimme jo käytössä olevaa enemmän? Silloin suhde arkisin käyttämiimme tuotteisiin muuttuisi syvemmäksi ja syntyisi syvempiä muistoja. Myönnetään - kun olen viimeksi ostanut uuden puseron, tuskin ostin sen tarpeeseen. Kaapissa on monta vanhaakin. Halusin piristyä ja tuntea itseni uudeksi. Mitä jos haluaisimme vähemmän asioita - kuluttaminen vähenisi ja pystyisimme maksamaan tuotteesta enemmän heille, jotka sen valmistavat. Syntyisi laadukkaampia ja kestävämpiä tuotteita. Hyvän kierre olisi valmis. Ja maailma kaunis.  

KUMMITUSRAKENNUKSIA?

6.1.2015

Hämeen Sanomat uutisoi tänään Liesjärven koulusta Tammelasta. Myynnissä on 3300 neliön koulurakennus, 700 m2 rivitalo ja vielä jokunen lisärakennus. Koulurakennus on vuodelta 1959. Kiinteistö on ollut myynnissä (ja tyhjillään) nyt jo neljä vuotta, mutta kauppoja ei ole syntynyt. Arvatkaa, mikä on hintapyyntö tällä hetkellä? 120 000 euroa - siis satakaksikymmentätuhatta. Kaunishan se ei ole, eikä sille ole varmasti helppo keksiä uutta käyttötarkoitusta, mutta hinta on pysähdyttävä. Lämmityskulut ovat vuosittain 40 000 euroa, joten mitä pitäisi tehdä? Purkaminenkin maksaa. Kuinka kauan Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän kannattaa maksaa ylläpitokuluja? Jääkö rakennukset kummitusrakennuksiksi ja rumentamaan, jos lämmitystä ei kustanneta tai ympäristöä ylläpidetä? Koska raha vain ei enää riitä? Nämä samat kysymykset tulevat vastaan monen 1950-, 1960- ja 1970-luvulla rakennetun kiinteistön suhteen. Asuinalueiden ikärakenteet muuttuvat niin, että isoja kouluja ja harrastetiloja jää vajaalle käytölle, eikä uutta käyttötarkoitusta enää keksitä. Monia rakennuksia on vuosien myötä laajennettu niin, että aikanaan sopusuhtainen ja edustavakin arkkitehtuuri on muuttunut sekavaksi kyhäelmäksi. Surullista.   

MUISTATKO, MIKÄ SYTYTTI?

18.11.2014

Kohtaan omassa työssäni päivittäin asiakkaita, jotka puhuvat vanhasta talostaan innoissaan ja silmät hehkuen. Muistan joskus Navetan alkuaikoina huvittuneena mietineeni, kuinka aluksi näytetään toisillemme kuvia poikaystävästä, sitten koiranpennusta, lapsista - ja jossain vaiheessa talorotiskosta. Mistä tuo kiintymys ja halu uhrata aikaa ja tarmoa on saanut alkunsa? Miksi juuri tuosta nimenomaisesta talosta on tullut tärkeä? Kyse voi olla hoivavietistä, jonka portaan kaiteelle unohtunut rähjäinen takki on herättänyt: "Joku on täällä tehnyt aikoinaan pihatöitä, kantanut huolta talosta ja nyt se on jäänyt ilman hoitajaa - minun täytyy ehdottomasti ottaa juuri tämä talo vastuulleni". Toisaalta taas kaunis auringonpaiste juuri oikeasta suunnasta on saattanut herättää esteetikon tai lattian narina kutsua muistoja omasta mummolasta: "Tämä on se mummola, jonka haluan omille lapsenlapsilleni tarjota". Harvoin kyse on järkisyistä ja siksi vertaisinkin vanhojen talojen omistajien suhteen syntyä rakastumiseen. Klik - ja se oli siinä. Viisaat neuvovat, että jos epäröintiä matkan varrella esiintyykin, kannattaa muistella syytä, minkä takia toiseen (taloon siis) aikoinaan rakastui.    

TULIPALON KOKENEENA

30.10.2014

Vuonna 2000 kartanoalueemme päärakennus paloi. Klo 16.15 salama iski rakennuksen viereiseen puuhun, josta ojentautui pitkä oksa suoraan kiinni talon kulmaan. Samaisessa kulmassa oli vanha sähkökaappi. Eikä sitten muuta vaadittukaan. Olin itse silloin omassa kodissamme 20 metrin päässä päärakennuksesta ja kuulin salamasta syntyneen valtavan pamauksen. En kuitenkaan ymmärtänyt, mistä ääni tuli ja palo sai kyteä 15 minuuttia ennenkuin isot lieskat talon katolla näkyivät. Kun soitin palokunnan, olivat liekit jo kymmenen metrin korkuiset. Paikan päälle saapuivat kaikki lähikuntienkin vapaapalokunnat Hämeenlinnan palokunnan lisäksi. Kaiken kaikkiaan paikalla oli 26 erilaista pelastuslaitoksen autoa. Palo oli myös illan tv-lähetysten ykkösuutinen. Onneksemme palossa säästyi alakerran hirsirunko ja vanha lasikuisti. Vielä paloiltana ja -yönä kaivinkone repi rungosta irti kaiken irtoavan, ettei tuli olisi päässyt kytemään vuorilautojen takana. Vesivahingot olivat toki mittavat, mutta talo on pystyssä nyt entisenlaisenaa - hieman ehostettuna. Palo jätti jälkeensä suuren pelonsekaisen kunnioituksen ukkosta kohtaan. Tarkistan nyt myös entistä huolellisemmin, että kynttilät on sammutettu kunnolla. Ymmärrän nyt myös paremmin, kuinka totaalinen katastrofi oman kodin tuhoutuminen on. Vanhan talon mukana tuhoutuu omien henkilökohtaisten muistojen lisäksi myös aikaisempien sukupolvien historia.  

PALKINTO INNOSTAA ETEENPÄIN

20.10.2014

Kiitos, kaikki hattulalaiset yrittäjäkollegat! Saimme vuoden 2014 Hattulan Vuoden yrittäjä -palkinnon ja olemme siitä äärimmäisen kiitollisia. Lämmittää mieltä, että tällainen "kulttuurialan" toimija on huomattu. Tämä palkinto antaa kyllä intoa ja puhkua eteenpäin. Suunnitelmissa on Domus Classica -tuotteiden myyminen myös muualle Eurooppaan, kun se näin verkkokauppa-aikaan on helpompaa kuin vielä vaikka kymmenen vuotta sitten. Uusia seikkailuja kohti!

PÄIVÄKIRJASTA BLOGI

3.10.2014

Metsänkylän Navetta oli viime syksynä mukana Glorian Blog Awards -kilpailun tuomaristossa ja jakamassa Vintage -sarjan palkintoa. Oli äärimmäisen kiinnostavaa päästä tutustumaan mitä erilaisempiin sisustusalan blogeihin - sellaisiinkin, joihin muuten ei olisi eksynyt. Pohdin myös itsekseni koko tätä uutta mediaa, jota ei edes ollut nimetty vielä silloin, kun itse pidin kahvilamme rakentamisesta päiväkirjaa netissä vuonna 2005. Se olikin siis mitä puhdasverisin blogi! Kirjoittaminen oli hauskaa ja hyödyllistäkin, kun päivän päätteeksi kirjasin ylös eri työvaiheita. Huomasin, että sitä jopa luettiin, kun nettiin heittämääni pannarireseptihuhuiluun tuli vastaukseksi 28 erilaista pannukakkuohjetta. Kaikki testattiin ja niiden kombinaatiosta syntyi Suomen Paras Pannari (?). 

Ps. Blogikilpailun vintagesarjan voitti muuten ihana Vihreä Kamari, jota Tuovi ja Ville kirjoittavat ja kuvaavat täydellä sydämellä. "Vihreälle kamarille" on käynyt hyvä tuuri, kun on saanut tuollaiset omistajat.  

PIENIÄ TEKOJA

23.9.2014

Maailma on monimutkainen paikka, jos haluat olla ekologinen ja jättää jälkipolville nykyistä terveemmän maapallon. Olemme asentaneet taloomme maalämmön, saamme veden omasta kaivosta, olemme vuokranneet peltomme luomuviljelijälle, kierrätämme vaatteet ja muut pois joutavat tavarat parhaamme mukaan, haaveilemme sähköautosta, kulutamme vihreää sähköä ja olemme alkaneet tutkia aurinkopanelien käyttöä. No jaa - kilometrejä autoon kertyy ihan liian runsaasti (maaseudulla kun asumme), pesukone pyörii taajaan, matkustelu on ihan liian mukavaa lentokoneella ja kompostikin on vielä perustamatta. Haluan kuitenkin olla itselleni armollinen ja uskoa, että maailman pelastaminen on pieniä askelia, joita ottamalla olemme ainakin lähempänä parempaa tulevaisuutta. Kun askelia ottaa (sipsuttaenkin) tarpeeksi moni.

PELASTAKAA PERHE - PELASTAKAA VANHA TALO!

5.8.2014

Kun yksitoista vuotta sitten aloittelin Metsänkylän Navetan toimintaa, meillä oli kolme pientä lasta. Vanhin oli neljävuotias ja nuorin kolme kuukautta vanha. Siinä välissä oli vielä yksi. En missään nimessä halunnut olla erossa lapsista, mutta kaipasin omia ajatuksia ja pähkinöitä purtavaksi. Lapset olivat työssäni mukana niinkuin maatiloilla on tapana olla. Tein työtä ja olin saatavilla oleva äiti, ihan niinkuin nytkin. Perhe tulee ykkösenä ja osaksi siksi Navetta oli yleisölle auki ainoastaan sunnuntaisin kolme tuntia. Tällä järjestelyllä mahdollistimme sen, että hoitajia ei tarvittu, vaan mieheni oli silloin omasta työstään vapaalla ja kotona katsomassa lasten perään. Nyt tuo aukioloaika nimenomaan sunnuntaisin on osoittautunut pelkästään hyväksi jutuksi, sillä suurin osa vieraistamme pääsee silloin Metsänkylään koko perheen voimin. Vanhan talon pelastamisesta on selvästikin tullut perheen yhteinen projekti. (No jaa, lapset saattavat olla kiinnostuneempia alpakoista, kissoista ja pannukakuista kuin vanhoista ovista, mutta  samalta pihalta löytyvät kaikki..) Kunnostustyö vaatii suuren ponnistuksen ja kun perhe osallistuu siihen yhdessä, on vanhalla talollakin mahdollisuus. On palkitsevaa seurata, kuinka lapset rauhoittuvat nauttimaan erilaisesta sunnuntaipäivästä. En ole kertaakaan nähnyt yhtäkään lasta Navetalla istumassa ja pelaamassa puhelimensa kanssa. Se tarkoittanee sitä, että lähistöllä on muutakin mielenkiintoista nähtävää ja tekemistä. 

SIIRRETTÄVIEN HIRSITALOJEN PROBLEMATIIKKA

12.7.2014

Siirrettävä hirsitalo on hieman ongelmallinen aihe. Ymmärrän sen, että talon tulisi olla sillä paikallaan ja käyttötarkoituksessaan, mihin se on aikoinaan rakennettu. Tätä mieltä on vahvasti museopuolella toimivat vanhojen rakennusten pelastajat. Todellinen elämä on kuitenkin muuta kuin elokuvissa. Vanhan talon tontteineen ostanut uusi omistaja ei arvosta taloa lainkaan, vaan haluaa vain rakennuspaikan uudelle talolle tai sitten vanhaa taloa ei vain yksinkertaisesti osata arvostaa. Talon runko on useimmiten vanhaa ja tiheäsyistä puuta, joka kannattaa ehdottomasti kierrättää jo pelkän puun laadun vuoksi, jos vaikka kulttuurihistorialliset arvot jättääkin huomioimatta. Olemmeko siis tehneet väärin, kun olemme Metsänkylän Navetan kautta auttaneet välittämään nyt jo yli 400 hirsikehikkoa? Mielestäni emme. Tiedän ja muistan useimpien talojen tarinan, enkä koskaan ole kuullut, että taustalla olisi ollut vain talolla rahastaminen. Koen, että olemme olleet mukana pelastamassa niitä uuteen elämään. 

TAANTUMA TUTUKSI?

23.6.2014

Mitäs, jos onkin niin, että tämänhetkinen taloustaantuma ei olekaan seurausta siitä, että kuluttajilla on vähemmän rahaa käytettävissä, vaan päinvastoin. Kulutamme vähemmän, koska olemme viisaampia. Olemme ymmärtäneet, että emme tarvitse niin paljon ja siksi talous on taantunut. Jospa tämä ei olekaan ohimenevää, vaan tämä on välttämätön käänne, jotta maailma pelastuisi. Niin, niin.. lentäviä lehmiäkin on nähty..

MUSEOVIRASTON KORJAUSKORTISTO

14.6.2014

Olen jo useamman vuoden paasannut eri yhteyksissä ensinnäkin siitä, että Museoviraston julkaisema vanhojen talojen ohjeistus "korjauskortisto" on ihan loistava palvelumuoto ja kattava tietopaketti vanhan talon kunnostajalle ja toisekseen siitä, että kortisto on hankalasti hankittavissa ja maksullinen. Vanhan rakennuskantamme ylläpito on yksityisten henkilöiden harteilla, eikä kaikille mitenkään riitä konkreettisia avustusrahoja. Tiedon jakamisen pitäisi olla Museoviraston ensisijainen tapa osallistua yhteisiin talkoisiimme. Tähän asti kortistoa on kyllä voinut lukea Museoviraston sivuilta maksutta, mutta printtaaminen on estetty. Kun jälleen kerran kävin tarkistamassa tilanteen, huomasin ilokseni, että printtaaminen on nyt mahdollista ja - yllätys yllätys - kortiston voi myös tilata virastolta veloituksetta! Tämä on hienoa, kiitos!  

MIHIN TALKOOT OVAT KADONNEET?

VIERAITA MAAILMALTA

3.4.2014

Saimme eilen vieraita Italiasta. Kovin on kansainvälistä tämä Pekolan elämä! Meillä on myynnissä Domuksella italialaisia kylpyhuonekalusteita, joita etsin ensin pari vuotta messuilta ja erilaisilta nettisivuilta. Ei tuntunut löytyvän tarpeeksi yksinkertaista mallia ja viisas mieheni ehdotti asiaa tuskailtuani, että miten olisi samat kalusteet, jotka ovat omassa kodissammekin! Ja kappas, näillä nyt mennään!  

RUOTSALAINEN BYGGNADSVÅRD

23.3.2014

On varmaankin totta, että me täällä Suomessa emme ole aivan Ruotsin tasolla vanhojen rakennustemme suojelussa ja että meillä olisi paljon opittavaa naapurilta. Koko alan termikin on väärä; me suojelemme ja he hoitavat. Mutta me tulemme kovaa vauhtia perässä! Vanhojen talojen kunnostaminen on toki juhlavasti suojelua, mutta ennen kaikkea hoitoa ja huolehtivaista ylläpitoa. Meille vanhoissa taloissa asuville kysymys on kuitenkin kodista ja sen vaalimisesta. Uskon, että näin on Ruotsissakin. Mahdollisuudet oikeanlaiseen hoivaan ovat toki siellä astetta helpommat, koska materiaalia ja tietoa on hyvin saatavilla. Olen iloilla huomannut, että viimeisen kymmenen vuoden aikana alalle on tullut paljon lisää toimijoita ja alan koulutusta on nyt Suomessakin jo helpompaa saada. Kun vain vielä saisimme rakennustarvikkeiden kierrätyspisteitä lisää ympäri Suomea, ei tilanne olisi ollenkaan niin surkea!   

9. -LUOKKALAISIA TULEVIA YRITTÄJIÄ KÄYMÄSSÄ

13.3.2014

15-vuotiaat nuoret ovat ihania. Viime vuonna Navetalla kävi neljä bussilastillista naapurikoulun yläasteen nuoria tutustumassa paikalliseen yritykseen Yrittäjyyspäivänä. Hieno idea koululta ja pieni haaste meille puhua yrittäjyydestä ja yrityksestämme - neljä kertaa samat jutut aamupäivän aikana. Nuorille, jotka eivät tunnu olevan kiinnostuneita yhtään ja joiden katse tipahtaa aina säännöllisin väliajoin kännykkään. Noh, vuosi sitten olimme aamupäivän päätteeksi sitä mieltä, että taisi mennä huonosti ja nuorilla aamupäivä hukkaan. Se siitä sitten. Pari viikkoa sitten saimme viestin, jossa aamupäivärumba pyydettiin uusimaan, koska nuorilta oli tullut niin paljon positiivista palautetta. Ilmeisesti alpakat olivat hurmanneet! Nyt ote oli meilläkin jo rutinoituneempi ja ote nuoriin .. hm .. nopeatahtisempi. Kännykät pysyivät piilossa ja pari kysymystäkin tuli. Yrittäjyys on kiva ammatti; saa tehdä päivän mittaan monenlaista työtä. Kuten toimia oppaana. 

ONKO SUOMESSA ENÄÄ PIENIÄ VALIMOITA?

4.3.2014

Pääsin eilen tutustumaan valimoon ja onnekseni myös näkemään itse valun. Olipas mielenkiintoista! Olen jo kolme vuotta yrittänyt löytää Suomesta valimoa, joka suostuisi valmistamaan meidän tarvitsemiamme suhteellisen pieniä eriä vanhan mallin mukaisia valurautaisia tuotteita. Ei ole löytynyt ja täytyy sanoa, että koko prosessi on ollut kyllä haastava. En helposti anna periksi, mutta kun nyt olen malliräppänäni kanssa ottanut yhteyttä noin kymmeneen valimoon, en ole löytänyt sellaista, jota näin pienet piiperrykset kiinnostaisi. Ala on keskittynyt ja rautavalimoita on koko Suomessa enää noin kaksikymmentä, joista puolet yli 10 henkeä työllistäviä (=suuria, joita ei ainakaan kiinnosta). Noh, nyt siis kuitenkin pääsin sisään yhteen näistä kymmenestä ja hiekkavalua seuraamaan samalla, kun hain mallini pois. Mahtaa moni olla kateellinen! Mallit hain pois siksi, että Puolasta otti minuun yhteyttä pienen valimon johtaja tiedustellakseen, voisimmeko tehdä yhteistyötä. Puolalaisten kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen kustannuksista ja niin on meillä Domuksella kohta tarjolla valurautaisia säleikköventtiilejä, joita kysellään vähintään joka toinen päivä. Jippii! Miksi meillä täällä Suomessa pienet työt eivät kiinnosta ja mihin tämä asenne johtaa?

LOMAN TARKOITUS

1.3.2014

Loma on ollut hyvä silloin, kun siltä on mukava palata töihin ja lomamatka on tehnyt tehtävänsä silloin, kun kotiin on kiva tulla. Uskokaa tai älkää, niin matkalaukkujen purkaminen ja lomapyykin selvittäminen on ihan parasta. Elämänsä laittaa taas ojennukseen hetken poikkeustilan jälkeen. Samalla voi esim. siivota jääkaapin, pestä kivilattiat, siirtää paksuimmat talvivaatteet varastoon, tehdä lihakeiton ja leipoa sämpylöitä, käydä tunnin lenkillä lonkkavikaisen koiran kanssa, pestä jälleen pyykkiä jne. 
Ps. Olipas antoisaa nähdä itävaltalaista vuoristoarkkitehtuuria ja todeta, että kyllä meidän punamultaiset mökkimme päihittävät pieni-ikkunaiset tirolilaismajat mennen tullen. Onkohan kulttuuritaustalla mitään merkitystä tämän mielipiteen synnyssä?

KAUPUNKIKUVAN SIIVOUSTA VAI MITÄ?

21.2.2014

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että 130 ravintoloitsijaa aikoo tulevana kesänä mielenilmauksena jättää terassinsa avaamatta, jollei kaupungin rakennusvalvontavirasto tarkista antamiaan ohjeita terassien kalustuksen ja auringonvarjojen suhteen. Rakennusvalvonnan mukaan kalusteet eivät saa olla muovia ta kestopuuta eikä varjoissa tai aitauksissa saa olla logotekstejä. Ravintoloiden mukaan kyseessä ei monenkaan terassin kohdalla ole ihan pieni investointi, vaan pahimmassa tapauksessa koko terassi joudutaan rakentamaan uudestaan. Kaupunkien katukuva on nykyisellään erittäin kirjava, vaikka ravintoloiden kohdalla ns. ryhtiliike tehtäisiinkin. Vaikuttaisiko tällainen kurinpalautus loppujen lopuksi kuitenkaan kovin paljon? Näitä ohjeita määrittävät virkamiehet matkustelevat maailmalla ja ihailevat eteläeurooppalaisten kaupunkien moninaisuutta, mutta täällä halutaan "pitää kaupunkikuva yhtenäisenä". Tulee myös mieleeni, että eikö tässä nyt ole jo kysymys Vuoden Epäekologisuus -teosta, jos kaikki logolliset varjot joudutaan kärräämään kaatopaikalle ja korvaamaan uusilla? Ihan oma aiheensa on sitten se, että miten ihmeessä terassit saisi näyttämään joltain muulta kuin kadun päälle liimatulta karsinalta?

TAAS KÄVI NÄIN!

19.2.2014

Hmmhmm.. Miten tässä taas näin kävi? Navetalla on jo yleinen vitsi, että jonkun pitäisi kävellä perässäni kuiskaamassa aina säännöllisin väliajoin "ei, en tee", "ei, en osallistu", "ei, ei onnistu suostutteluun".. Joskus joudun vetkutellen tunnustamaan, että "hmm, taas kävi näin, että menin lupaamaan.. jne..." Ei ole totta, Pia! Tämän päivän saldona lupauduin Perinnekotimessuille 29.3. Turkuun puhumaan aiheesta Vanhan talon uusi elämä - miten talon saa soveltumaan uuteen tarkoitukseen mahdollisimman pienin muutoksin? Ideoimme messujärjestäjä Krista Ahosen kanssa esitystä, jossa kuvin esittelen kahvilassa, Navetalla, Domuksella ja ehkä kotonammekin tehtyjä käyttötarkoituksen vaatimia - toivon mukaan hienovaraisia - muutostöitä ja korjauksia. Näkökulma on mielenkiintoinen ja puolustuksena itselleni pakottaudun samalla opettelemaan uuden kameran käyttöä ja ottamaan kuvia, joita voi hyödyntää muuhunkin tarkoitukseen.  

OVI - TALON KÄYNTIKORTTI

18.2.2014

Otsikko on kliseitä täynnä, mutta parempaakaan vertauskuvaa en keksi. Kymmenen vuotta olen saanut tutustustua vanhoihin oviin Navetalla ja täytyy sanoa, että nyt ulkomailla katse ja kamera kääntyvät todella herkästi nimeonomaan rakennuksen pääoveen. Vanhoissa eteläeurooppalaisissa kaupungeissa rakennusten arkkitehtuuri on melko samankaltaista, mutta eroja löytyykin sitten ovissa. Värieroja, kokoeroja, muotoeroja.. Ovet kertovat sekä rakennuksen asukkaista, ajasta että kulttuurista enemmän kuin ikkunat tai seinät. Jo pelkästään oven merkitys rajaamassa julkista ja yksityistä tilaa määrittää sille tehtävän, joka on erityisen tärkeä. Jos nyt tekisin graduani, tekisin sen ehdottomasti ovista. 

OSAAJIEN TIETOTAITOA JAOSSA

12.2.2014

Olemme nyt nelisen vuotta järjestäneet Navetalla Vanhan Talon Salat -kursseja ja luentoja. Tarkoitus on päivän johdannolla tehdä sukellus kyseiseen osaamiseen ja joskus ehkä omaksua uusi taitokin. Tai ainakin välttää isoimmat virheet esim. pinkopahvituksessa tai vanhojen ikkunoiden kunnostuksessa. Ihan älyttömän upeaa on, että kurssien pitäjiksi on löytynyt innokkaita alan osaajia, jotka ovat saaneet pelkästään positiivista palautetta osallistujilta. Nyt keväälle on monta hyvää kurssia tarjolla; pinkopahvitusta, ikkunankunnostusta (myös pidemmälle menevää puuosien korjausta), taontaa, huonekalujen pintakäsittelyä ja hirsitöitä. Ps. Kevään ensimmäisellä kurssilla maaliskuun ensimmäisenä lauantaina seppämestari Suolahti jakaa Janakkalassa tietämystään taonnasta!

KUKA TOIMISI LOIMAAN PUOLESTA?

9.2.2014

Suomesssa on hienoja vanhoja puutalokaupunkeja, jotka ovat jo saaneet puolestapuhujansa ja -tekijänsä. Joissakin tapauksissa ponnistus vanhan kaupunkikuvan säilyttämiseen on tullut kaupungin johdolta, mutta useimmiten taustalla taitaa olla yhden äänekkään ja toimeliaan kaupunkilaisen aloittama asian puolesta toimiminen. Monesti toiminnan on aktivoinut vanhan huonokuntoisen talon hankkiminen ja sen kunnostamisen nouseminen liki elämäntehtäväksi. Tämä käytännön toimiminen on saattanut innostaa naapuria tekemään samoin ja edelleen seuraavaa naapuria jne. Älkäämme väheksykö esimerkin voimaa! Meillä on hyviä esimerkkejä kaupungeista, joille on käynyt hyvin; Hanko, Porvoo, Rauma, Tammisaari jne. Kuka alkaisi toimia Loimaan puolesta? 

YLE PUHEESSA TÄNÄÄN

4.2.2014

Yle Puheen toimittaja Kati Turtola kävi viime viikolla tekemässä juttua toimintamme ideologiasta ja vähän filosofiastakin. Hän oli perehtynyt toimintaamme todella hyvin ja kysyi melko tiukkoja kysymyksiä. Joskus tällaiset toimittajien vaatimat kiteytykset ovat todella tarpeen, jotta itsekin pysähtyisi miettimään arkisten puuhastelujen tarkoitusta. Tämän päivän oivallus oli se, että kyllä meidän kaikki erilaiset touhumme tähtäävät siihen, että pystyisimme auttamaan yksittäistä vanhan talon kunnostajaa ja ylläpitäjää työssään. Ylevät rakennushistorioitsijoiden ja museoihmisten vaateet siitä, että vanhoja taloja on suojeltava valuvat hiekkaan, jos tarjolla ei ole tietoa, taitoa tai materiaaleja juuri heille, jotka taloja omistavat. Suurin osa taloista on kuitenkin yksityisessä omistuksessa ja ymmärtääkseni siihen suuntaan ollaan menossa enenevässä määrin. Vanhalle talolle turvallisia materiaaleja - sekä vanhoja että uusia - , kursseja ja luentoja, tietoa erikoistöiden osaajista, myytäviä tai siirrettäviä kiinteistöjä jne. Niiden tarjoaminen on meidän tehtävämme. Auttamalla yhden vanhan talon omistajaa haluamme suojella suomalaista vanhaa rakennuskantaa (ei enempää, eikä vähempää..). Ps. Juttu tulee ulos tänään klo 16.30.

MILLOIN UUSI ON HISTORIAA?

2.2.2014

Vanhan talon kunnostamisessa on monia filosofia kysymyksiä, joihin vastaaminen ei ole ihan helppoa. Kuvitelkaa maatila, jonka rakennuksista suurin osa on 1800-luvun alusta. Keskellä pihaa on 1990-luvulla rakennettu punatiilinen matala asuintalo, joka on ihan kohtuullisessa kunnossa. Mitä tehdä? Purkaakaan ei voi, mutta ei se pihaan sovi ollenkaan. Olisi edes 70-luvun retroa.. Entäs sitten vanhaan taloon 50-luvulla vaihdetut ikkunat? Eivät ihan istu sata vuotta vanhempaan taloon, mutta ovat kuitenkin tehty tiheäsyisestä puusta ja osa talon historiaa. Ja nekin sentään jo ainakin kuusikymmentä vuotta vanhat. Aika harvoin kunnostaja selviää työstään ilman vastaavanlaisia pulmia. Talon historiaa ovat uudemmatkin muutostyöt, vaikka niiden hyväksyminen onkin joskus hidas prosessi. Ehkäpä niiden arvon löytää vasta tulevat sukupolvet. Mikäli ovat säilyneet siihen asti. 

MAALLA VAI KAUPUNGISSA?

27.1.2014

"Maalla on tilaa olla" luki lauantain Hämeen Sanomien etusivulla. Aina silloin tällöin herätetään vastakkain asettelua kaupungissa ja maalla asuvien ihmisten välillä. Perustellaan kummankin elämisen muodon ihanuutta tai päivitellään hankaluutta. Onko tällainen vertailu enää niin helppoa tehdä? Itse asun 7 km päässä Hämeenlinnasta, mutta peltojen ja alpakoiden keskellä. Asunko silloin maaseudulla? Virallisesti niin ehkä on, koska asumme haja-asutusalueella ja mm. oman kaivon varassa, mutta kaikki palvelut ovat kuitenkin lähellä. Oikeasti maalla asutaan mielestäni silloin, kun palvelut ovat kaukana ja elanto saadaan maatilan hoidosta. Nykypäivänä moni maaseudulla asuva käy työssä taajama-alueella, jolloin yli puolet hereilläoloajasta vietetäänkin ihan muualla kuin maalla. Itselleni tämä tapa elää on loistava. Kaikki tarvittava löytyy täältä, vaikka Hämeenlinnan kahviloista yksikään ei ole perustettu 1800-luvulla. Retki Ekbergille on siksi aina suuri nautinto!

KIITOS, RIITTA NIKULA!

24.1.2014

Siitä on jo parikymmentä vuotta, kun eksyin professori Riitta Nikulan luennolle Otaniemeen. Olin kyllä jo ennen sitä ollut aina kiinnostunut taiteista eri muodossa; piirtänyt itse ja ihaillut uusien ja vanhojen taiteilijoiden - sekä kuvataiteilijoiden, muotoilijoiden että arkkitehtien - töitä. Luento käsitteli maalaismaisemaa ja sen kokemia muutoksia vuosien varrella otsikolla "Rakennettu maisema". Esimerkkinä oli pohjoiskarjalainen valtatien risteys, jota professori oli kuvannut säännöllisin väliajoin. Hieno luento ja hieno Riitta Nikula! Hän sai minut ymmärtämään, että rakennushistoria on jotain muutakin kuin kirkkojen, linnojen ja kartanoiden historiaa. Arkkitehtuuri on läsnä arjessamme huomaamattamme ja vain helmistä kasvaa tulevaisuuden historiaa. Luennon ja aiheesta äärimmäisen innostuneen Nikulan houkuttelemana pyrin Helsinkiin taidehistoriaa opiskelemaan ja tunsin itseni etuoikeutetuksi, kun pääsin sisään. Lopulta tein myös graduni hänen ohjauksessaan. Kaksi vuotta sitten saimme Glorian Antiikin Maineteko -palkinnon ja sain tilaisuuden kiitospuheessani kiittää paikalla ollutta professoria alan pariin houkuttelemisesta ja - ennen kaikkea hienosta luennosta!

KURSSEJA JA LUENTOJA KEVÄÄLLE

14.1.2014

Aloitimme muutama vuosi sitten luentojen ja pienimuotoisten käytännön kurssien - lähinnä johdantojen - pitämisen kahvilalla ja opettajien omissa verstaissa otsikolla "Vanhan Talon Salat". Olen vuosien varrella Navetalla tutustunut moniin alan taitajiin, jotka mielellään jakavat omaa tietotaitoaan vanhojen talojen kunnostamisen erityispiirteistä ja olen ollut äärimmäisen iloinen siitä, että kukaan mukaan kysytyistä ei ole kieltäytynyt. Olemme opastaneet asiakkaitamme pinkopahvituksen saloihin, vanhoihin maaleihin, tulisijojen itse tehtäviin korjauksiin, piiluttamiseen jne. Pieniä paineita syntyy aina tässä vaiheessa, kun kevään kurssit pitäisi olla esillä jo netissä!!

TARVITSEMMEKO NIIN PALJON TAVARAA?

11.1.2014

Kuinka paljon tarpeeksi? Tänään Valkoisessa Salissa Helsingissä luentosarja koskien tarvitsemaamme tavaramäärää. Mukana luennoimassa myös Petri Luukkainen, joka teki Tavarataivas -dokumentin siitä, kuinka vähällä tavaramäärällä ihminen oikeasti tulee toimeen. 

Olen omassa työssäni huomannut, että meistä kuluttajina on kehittymässä valveutuneempia. Haluamme aitoja materiaaleja, hyvin valmistettuja tuotteita ja tuotteita, jotka on valmistettu luotettavissa olosuhteissa. Kierrätetyt tuotteet ovat vain plussaa. Voihan olla, että meillä käyvät asiakkaat ovat jo monella tapaa asiaa pohtineet keksivertokuluttajaa enemmän. Haluan kuitenkin uskoa, että kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö, joka pakottaa tuotteita valmistavat tahot pohtimaan sitä, kuinka paljon järkevämpää olisi käyttää tuotteissaan kestävämpiä materiaaleja ja valmistustapoja, jotka tukevat tuotteen pitkää elinikää. Jos me kuluttajina osaisimme vaatia, ei lyhytikäisiä halpatuotettuja hyödykkeitä kannattaisi enää valmistaa. Totuus kuitenkin on, että vain harva länsimaalainen pystyy elämään vain sadan eri hyödykkeen varassa kuten Petri Luukkainen dokumenttiprojektissaan teki. Olisiko kuitenkin paikallaan harkita kaksi kertaa, kun ostamme uutta tavaraa - tarvitsenko sitä?

OLEMMEKO ONNISTUNEET KUITENKIN?

7.1.2014

En osaa ollenkaan markkinoida. Enkä myydä. Olen aina ajatellut, että hyvät tuotteet ja asenne vievät asiaa ja tunnettuutta eteenpäin. Hissukseen, mutta eteenpäin silti. Asuminen Hämeessä on tehnyt siltä osin tehtävänsä. Toki tämäkin ajatusmalli on varmasti toiminut, mutta SILTI oli äärimmäisen palkitsevaa kuulla, että Lisa Sounio oli luennossaan maininnut meidät esimerkkinä siitä, miten johonkin paikkaan tai yritykseen kaipaa aina uudelleen. Yritykseen syntyy tunneside, joka on parasta mahdollista markkinointia. Tietämättämme olemme siis kuitenkin keksineet jotain markkinoinnista!

VERKKOKAUPPA MAAILMALLE?

19.12.2013

Voisiko tuotteiden hankkiminen olla enää helpompaa kuin verkkokaupan kautta? Olen itse koko ajan huonompi ja huonompi kiertelemään kaupoissa ja viihdyn enemmän ja enemmän kotona. Yhtälö on siksi ihan selvä silloin, kun tarvitsen isoja säkkejä koiranruokaa! Matkahuolto tuo säkit kotiovelle - ja valikoimaa on kaiken lisäksi vielä paljon enemmän kuin Hämeenlinnan eläinkaupoissa. Hintatietoisen on netissä myös helppo vertailla eri verkkokauppojen hintoja. 

12.12.2013

On kaksi eri asiaa kunnostaa taloa ja remontoida taloa. Miten tuota eroa selittäisi? Talon kunnostaminen on talon sielun kunnioittamista ja olemassa olevien ominaisuuksien parantamista ja korostamista niin, että talo on asuttava ja asukeilleen mieluinen. Koti. Talon remontoiminen on usein taas jotain ihan muuta. Remontoidessa revitään alas seiniä, vaihdetaan ikkunat ja ovet, lisätään eristeitä yli oman tarpeen, vaihdetaan pintamateriaalit jne. Muun muassa. Taloa remontoidessa vauhti kiihtyy loppuaan kohden, eikä loppujen lopuksi talosta ole enää muuta jäljellä kuin runko. Kun remontti on valmis, ihmetellään, mihin se vanhan talon henki hävisi. Näin ihan pahimmassa tapauksessa. Toivokaamme, että sekä kunnostamiselle että remontoinnille varataan niin paljon aikaa, että on aikaa pysähtyä kesken työn. Ihastelemaan jo valmistunutta ja suunnittelemaan harkiten tulevaa. Silloin lopputulos ei yllätä.

JOULUMIELTÄ MARKKINOILLA

2.12.2013

Joulumarkkinoiden järjestäminen kahvilamme pihalla alkoi kahdeksan vuotta sitten kahdenkymmenen kojun voimin. Vuosi vuodelta sekä myyjiä että kävijöitä on tullut aina vain lisää ja tänä vuonna kojuja oli jo yli 70 ja tuotteiksi on seuloutunut pikku hiljaa niin taitavasti tehtyjä tuotteita, että melkein itkettää. 

Ajattelen niin, että luomme tämän tapahtuman yhdessä myyjien kanssa. Pöytä- tai paikkamaksua ei ole, mutta edellytämme, että tuotteet ovat käsityönä huolella tehtyjä. Kun olemme olleet tuotteiden kanssa ronkeleita, on se saanut aikaan sen, että myyjilläkin on rima korkealla. Osa myyjistä tulee kaukaa ja näkee niin paljon vaivaa, että joskus ihan ihmettelen, että miten tässä onnistuimme.   
Psst.. Kolme vuotta sitten aloitimme Palmusunnuntain Pääsiäsimarkkinat ja siltä näyttää, että siitä kasvaa pikku hiljaa Joulumarkkinoiden kilpailija. Tulevalle vuodelle myyjiä on ilmoittautunut nyt jo 38!

TAPA TUTUSTUA VANHOIHIN TALOIHIN MAAILMALLA

19.11.2013

HomeAway on jo tuttu juttu ja itsekin koettu. Olemme vuokranneet sen kautta kesäisin jo useampana vuonna kodin ulkomailta. Pariksi viikoksi kerrallaan. Hyvin on toiminut ja olemme päässeet tutustumaan maahan aivan eri tasolla kuin hotellissa asumalla. Palveluita tulee näin nettiaikana jatkuvasti lisää. Tunnetuin näistä uudemmista lienee Airbnb, mutta perässä tulee Flipkey, 9flats, Roomorama ja Wimbu. Miksi tässä näitä mainostan? Ajatelkaa, miten hienoa on päästä viikoksi asumaan 1500-luvulta peräisin olevaan englantilaiseen maalaismökkiin edullisemmin kuin mitä perinteinen hotellimajoitus kustantaisi? Tämä on loistava mahdollisuus tutustua myös toisten maiden vanhaan rakennuskullttuuriin. 

KIERRÄTYS HELPOKSI

18.11.2013

Olen aina kummastelut sitä, miksi ihmeessä kierrätys ei oikein ole kenenkään asia. Kierrätys on lakisääteistä, mutta joka kunnassa ja kaupungissa se hoidetaan eri tahon toimesta. Ainakin siltä tuntuu. Olisiko mitään julkista tahoa, joka ottaisi tärkeän asian organisoidakseen? Jokainen meistä tavallisista kuluttajista haluaisi ihan varmasti tehdä oman osansa luonnon ja ympäristön hyväksi, jos se vain olisi tehty helpoksi. Tällä hetkellä ainakin Hattulassa ja Hämeenlinnassa toimii säätiöpohjainen rakennuskierrätyskeskus ja kierrätysmyymälä, jotka erittäin valikoivasti ottavat vastaan tavaraa. Ymmärrän tämän, mutta onko tarpeen juoksuttaa kuluttajaa vielä uuteen pisteeseen kaatopaikalle, jos samassa paikassa voitaisiin todeta, että "valitettavasti nämä ikkunat eivät meille sovi, mutta voimme ottaa nämä vastaan ja toimittaa kaatopaikalle sekä laskuttaa tässä kaatopaikkamaksun". Tai sohva.. Ymmärrän, että joku raja säilytystiloilla kierrätysmyymälässäkin on, mutta olisiko mahdollista purkaa sohva osiin, lajitella ja kierrättää puumateriaalit, kankaat ja pehmusteet erikseen. Nyt sohvat toimitetaan kokonaisina kaatopaikalle, eikä kierrätyksestä ole tietoakaan. Mihin toimitan energiasäästölamput, patterit, muovipullot, lehdet, metalliromun, ongelmajätteet? Kaikki nykyään eri pisteisiin. Ihan varmaa on, että harvalla kuluttajalla on viitseliäisyyttä täyden kympin kierrätykseen.  

FACEBOOK -RYHMÄ "PELASTETAAN VANHAT TALOT"

30.10.2013

Noin vuosi sitten sukelsin pitkin hampain Facebookin saloihin. Pyysin apua parilta sukulaiselta, jotka hehkuttivat vanhojen luokkakavereiden ja muiden ystävien löytymisestä sen kautta. Ei voi olla totta, että minä, joka olen ihan sinut monenkin nettiohjelman kanssa, voin asennoitua sivustoon näin negatiivisesti.. Navetalla pitää olla omat FB-sivut ja sen vuoksi on minunkin siihen perehdyttävä. Näin päätin. Jo seuraavana päivänä perustin oman ryhmän vanhojen talojen pelastajille ja nyt jäseniä on noin 1300. En tiedä, onko se paljon vai vähän, mutta keskustelu on jäsenten kesken kiitettävän vilkasta. Alussa sivuilla oli esillä myyntiin tulleita vanhoja taloja (pelastettavaksi), mutta nyt sisältö on muuttunut enemmän kunnostukseen keskittyväksi. Vinkkejä kysytään ja niitä auliisti myös annetaan. On hienoa, että sivusto on alkanut elää omaa elämäänsä ja haluan kovasti uskoa, että sen kautta välittyvän tiedon avulla tehdään vanhojen talojen kunnostuksessa muutama virhe vähemmän. 

KESÄKODIN KUNNOSTAMINEN RENTOUTTAA

21.10.2013

Vanhan talon rakastaminen ei ole vaikeaa. Taloon ja paikkaan on joskus helpompi kiintyä kuin johonkin immateriaaliseen. Johtuuko se siitä, että huolenpito ja vaivannäkö palkitsee aina? Yhdessä tekeminenkin voi olla nautittavaa. Parhaimmillaan. Monella asiakkaallamme kesäpaikan kunnostaminen on perheen yhteinen juttu. Kun kyseessä ei ole koti, ei työtä tarvitse tehdä aikataulun mukaan, eikä ole niin noponuukaa, jos tapetointi ei ihan onnistukaan. Tärkeintä on tekeminen ja yhden nurkan valmiiksi saattaminen. Sitten voi taas hengähtää hetken ja nauttia kesästä. Talvella on aikaa lueskella alan kirjoja ja palata mielessä kesän aurinkoisiin päiviin ja punamullan keittoon. 

NAVETTA.COM

15.10.2013

Navetta.com syntyi kolme vuotta sitten, kun halusimme saada Metsänkylän Navetan vanhat ovet, ikkunat ja tulisijatarvikkeet esille nettiin kuvineen ja niin, että ne olisivat helposti mittojen mukaan haettavissa. Ruokahalu kasvoi tuttuun tapaan ja pikku hiljaa toivoimme mukaan myös vanhoihin taloihin keskittyneet ammattilaiset sekä välityksessämme olevat hirsikehikot. Nämä kaikki toki olivat jo vanhoilla sivuillamme, mutta hyvin suppeasti esitettyinä. Ilman kuvia, eikä niitä ollut mahdollista etsiä muuten kuin selailemalla. Ohjelma syntyi ja toiveistammekin entisestäänkin laajentuneena. Suomessa ei ole montaa vanhojen rakennustarvikkeiden varaosapankkia, mutta mukana on heistä lisäksemme muutama muukin. Navetta.comissa voi ilmoittaa myös yksityinen myyjä; joko rakennustarvikkeitaan, hirsikehikkoaan tai jopa kiinteistöään. Osaajan on mahdollista tehdä veloitukseton ilmoituksensa myös itse. 

Nyt meillä on ohjelmasta jo toinen versio, joka on entistä ehompi. Versio on mahdollista myös kääntää muille kielille, joten nyt suunnitellaan markkinoiden keräämistä yhdelle sivustolle. Olisi se hienoa, jos portaalimme olisi niin käytetty, ettei vanhaa taloa myydessä kukaan voisi sitä sivuuttaa. Tai että jos kuka tahansa Euroopassa etsii vanhaa kaakeliuunia, olisi ensimmäiseksi mieleen tuleva myyntikanava Navetta.com. Kuka se sanoikaan, että tavoitteita ei saa asettaa liian matalalle!

VANHA TALO - VANHA KOTI

9.10.2013

Tuntuu niin kylmältä puhua vain taloista, kun kyseessä on kuitenkin koti. Koti on paikka, jossa asutaan, kun taas talo on vain seinät ilman tarinoita. Noin teoreettisesti ajatellen. Vanha talo on useimmiten vielä enemmän koti, koska sitä joutuu kunnostamaan, hoitamaan ja huoltamaan enemmän kuin uutta taloa. Vanha totuushan on, että kun jonkun asian eteen joutuu tekemään töitä, tulee siitä itselle aina vain tärkeämpi. Jos jotain taas saa liian helposti, on siitä myös helpompi luopua. Kun vanhasta talosta rakentaa kodin itselleen, ei sitä tee heppoisin perustein. Järkisyyt eivät anna kimmoiketta kunnostukselle, vaan taustalla on jo työtä aloittaessa paljon tunnetta. 

KUKKAMÄKI

7.10.2013

1.10.2013

Vanhojen talojen pelastaminen ei välttämättä jokaisen humanistin mielestä ole kovin ylevä tavoite elämäntyölle. Onhan olemassa monia paljon tärkeämpiäkin ja oikeasti merkittäviä, maailman olemassa oloa uhkaavia vaaroja kuin vanhojen talojen katoaminen. Kyllä vain, näin on. Mutta, vanhat talot ovat muutakin kuin vain hengettömiä huoneita. Seinät pitävät sisällään monta tarinaa monista ihmisistä. Ne ovat antaneet suojan ja näyttämön erilaisille arjen ja juhlan tapahtumille; syntymälle ja kuolemalle, kasvamiselle ja vanhenemiselle, maanantaiaamuille ja lauantai-illoille, häille ja hautajaisille.  

Ja ne seinät! Niiden rakentaminen on ollut ihan jotain muuta kuin, mitä tämän päivän rakentaminen on. Niillä työvälineillä ja niissä olosuhteissa! Kuinka moni nykypäivän timpureista enää vastaavaan kykenisi? Kuinka monella rakentajalla olisi edes teoriassa sellaista kokemusta tai tietotaitoa, jota sata vuotta vanhan rakennuksen kirvesmiehellä oli?

Seinät voisivat kertoa paljon. On meidän tehtävämme suojata vanhojen seinien elämä, jotta sukupolvet meidänkin jälkeemme voisivat luomoutua niiden tarjoamista tarinoista.